Ahonen: Yhdysvallat ensin – liittolaiset vikiskööt
Donald Trumpin hallinto julkaisi kuukausi sitten kansallisen turvallisuuden strategian. Asiakirja on harvinaisen selkeästi argumentoitu, ulkopoliittinen manifesti. Yhdysvallat irtautuu niistä arvoista, joihin se on kylmän sodan aikana ja sen jälkeen sitoutunut.
Johtotähtenä on nyt kansallinen etu. Liittolaissuhteilla on arvoa vain, jos ne palvelevat USA:n tavoitteita. Uusia Nato-maita ei tarvita ja vanhojen on maksettava enemmän.
Strategiassa kritisoidaan USA:n ulkopolitiikan vakiintuneita oppeja. ”Eliitti” korvasi kansallisen edun globalismilla ja vapaakauppaideologialla, jotka eivät hyödytä amerikkalaisia. Yhdysvallat on yrittänyt leikkiä maailmanpoliisia. Turhat sodat ovat rasittaneet maan taloutta.
Eurooppalainen vasemmisto on vuosikymmeniä haukkunut USA:n ulkopolitiikkaa lähes samoin sanankääntein – paradoksi tämäkin.
Kylmän sodan vuosina USA tuki kommunismia vastustaneita liberaaleja ja konservatiiveja Länsi-Euroopassa. Tuki oli aatteellisesti joustavaa, sillä sitä saivat myös sosialidemokraatit. Nyt USA tukee Euroopan populistista oikeistoa. Strategian suurin kansainvälinen uhkakuva onkin hallitsematon siirtolaisuus.
Eurooppalaiset liberaalit ovat Trumpin hallinnon hampaissa. Antikommunismi on siis vaihtunut antiliberalismiksi.
Idealistinen demokratiapuhe on heitetty romukoppaan. Asiakirjassa ei mainita lainkaan Pohjois-Koreaa, joka oli USA:n ulkopolitiikan peruspahis vuosikymmeniä. Diktaattorien kanssa voidaan tehdä diilejä, jos se hyödyttää kansallista etua.
Lopulta strategiapaperin merkitys selviää vasta ajan myötä. Jos seuraava presidentti sattuisi olemaan demokraatti, se kelpaisi enää vessapaperiksi.
Lähivuodet mennään kuitenkin tällä. Uutena opinkappaleena on ”joustava realismi”. Se tarkoittaa, että Yhdysvallat tekee mitä katsoo oikeaksi.
Paperia lukiessa herää kysymys: onko tämä sama maa, johon Suomi ripustautui Nato-jäsenyydellä? Ja kannattiko se?
Kimmo Ahonen
Porin yliopistokeskus

