Luin ko­lum­nin (HS 27.11.2025). Sen oli kir­joit­ta­nut leh­den va­ki­tui­se­na ko­lum­nis­ti­na esi­tel­ty jour­na­lis­ti Adi­le Se­vim­li. Kir­joi­tus oli jo­ta­kuin­kin ka­pe­a­kat­sei­nen.

Seu­raa­vas­sa muu­ta­mia lai­nauk­sia: ”Hy­vin­voin­ti­val­ti­on ra­hat ku­lu­vat van­hus­ten­hoi­toon ja eläk­kei­siin. Sa­maan ai­kaan kol­mi­kymp­pi­sil­lä ei ole va­ki­töi­tä, saa­ti va­raa omis­tu­sa­sun­toon. Ym­mär­rän, et­tä van­hat käy­vät hi­taal­la, mut­ta mon­ta­ko vuot­ta he tar­vit­se­vat elä­ke­päi­vien­sä jär­jes­tä­mi­seen? Nuo­ret ei­vät muu­ta tun­ne­kaan kuin äkil­li­siin muu­tok­siin so­peu­tu­mis­ta: pan­de­mia, sota, il­mas­ton­muu­tos, pät­kä­työt. Lap­si­per­heet so­peu­tu­vat äkil­li­seen lap­si­per­he­köy­hyy­teen, mut­ta Fu­en­gi­ro­laa ei voi ly­kä­tä, pöy­tä ran­ta­baa­ris­ta on jo va­rat­tu.”

Mi­nul­le ei oi­kein au­kea, mi­hin hän tuol­la kir­joi­tuk­sel­la pyr­kii. Ai­nut, mi­hin kir­joi­tuk­sel­la voi pyr­kiä ja pääs­tä, on su­ku­pol­vien kär­je­käs vas­tak­kai­na­set­te­lu. Se ei pal­ve­le ke­tään.

Van­huus ja van­huu­den kä­si­tys on muut­tu­nut vii­me vuo­si­kym­me­ni­nä. Enää eläk­keel­le siir­ty­nyt ih­mi­nen ei ole suo­raan se, jon­ka hoi­ta­mi­seen hy­vin­voin­ti­val­ti­on ra­hat ku­lu­vat.

Ko­lum­nis­ti, kir­jai­li­ja Min­na Lindg­ren kir­joit­taa puo­les­taan näin (HS 30.10.2025): ”Työ­e­lä­män päät­ty­mi­sen ja hau­raan van­huu­den vä­liin si­joit­tu­va elä­män­vai­he voi ny­kyi­sin kes­tää jopa 30 vuot­ta, ja sii­nä on val­ta­va yh­teis­kun­nal­li­sen vai­kut­ta­mi­sen po­ten­ti­aa­li. Suo­mes­sa on noin 1,7 mil­joo­naa elä­ke­läis­tä. He mak­sa­vat ve­ro­ja, ja hei­dän ve­rop­ro­sent­tin­sa on kor­ke­am­pi kuin työ­i­käi­sil­lä. Jul­ki­ses­sa pu­hees­sa heis­tä pu­hu­taan kui­ten­kin ku­lu­e­rä­nä ja taak­ka­na, jopa pit­kit­ty­neen taan­tu­man ai­heut­ta­ji­na.”

Ko­ke­muk­ses­ta tie­dän, et­tä elä­män­ko­ke­mus yh­dis­tet­ty­nä so­pi­vas­ti nuo­ruu­den in­toon ja ide­oin­tiin, tuot­ta­vat yh­des­sä par­haan tu­lok­sen. Se­ni­o­reis­sa on val­ta­vas­ti ky­kyä ja voi­maa, joi­ta use­at ovat val­mii­ta käyt­tä­mään eli ole­maan edel­leen mu­ka­na yh­teis­kun­nan asi­ois­sa. Ta­lou­del­li­sen taa­kan si­jas­ta se­ni­o­ri­vai­he pi­tää­kin näh­dä voi­ma­va­ra­na. Yh­teis­kun­nal­li­ses­sa vai­kut­ta­mi­ses­sa ja päät­tä­mi­ses­sä tar­vi­taan se­ni­o­ri­kan­sa­lai­sia.

Yh­teis­kun­taa voi­daan vie­dä eteen­päin ja ke­hit­tää vain sel­lai­sel­la yh­teis­työl­lä, jos­sa ovat mu­ka­na sekä nuo­rem­mat et­tä iäk­kääm­mät yh­des­sä. Vas­tak­kai­na­set­te­lu sen si­jaan on hai­tal­lis­ta. Se on täy­sin tar­pee­ton­ta, jo­ten ei­kö­hän lo­pe­te­ta.

Juk­ka Moi­la­nen, Har­ja­val­ta

Kau­pun­gin­joh­ta­ja (el.)