Sun­nun­tai­na vie­tet­tiin isän­päi­vää, ja jän­nit­tä­vät pa­ke­tit su­jah­ti­vat päi­vä­ko­dis­sa las­ten lo­ke­roi­hin ko­tiin vie­tä­vik­si. Mie­he­ni pa­ke­tis­ta löy­tyi tänä vuon­na lap­sem­me ku­vas­ta teh­ty tau­lu sekä muis­ti­pe­li, joka oli la­mi­noi­tu ku­vis­ta, jois­sa hä­net oli pu­et­tu has­sui­hin hat­tui­hin ja eläi­na­sui­hin. Päi­vä­ko­din vai­van­nä­kö hät­käh­dyt­ti mei­tä jäl­leen ker­ran. Lah­jan te­ke­mi­nen ja an­ta­mi­nen tuot­ti­vat myös lap­sel­lem­me suun­na­ton­ta iloa.

Sa­ma­na päi­vä­nä luen ris­ti­rii­tai­sin tun­tein mie­li­pi­de­kir­joi­tuk­sen, jos­sa vaa­di­taan isän­päi­vä­kort­tien as­kar­te­lun lak­kaut­ta­mis­ta päi­vä­ko­deis­sa ja kou­luis­sa. Kom­men­toi­jat ker­to­vat, et­tä kou­lus­sa on pa­ko­tet­tu te­ke­mään isän­päi­vä­kort­ti, vaik­ka isää ei ole.

Mo­nen ko­ke­muk­set näyt­tä­vät si­joit­tu­van vuo­si­kym­men­ten taa, mut­ta il­mei­ses­ti isän­päi­vä­kor­tin as­kar­te­lu ai­heut­taa pa­haa miel­tä vie­lä vuon­na 2022.

Per­heet ovat mo­ni­muo­toi­sia. Jon­kun isä on kuol­lut ja toi­nen ei tie­dä, kuka isä on. Yh­den isä on kel­vo­ton, mut­ta toi­sen maa­il­man pa­ras. Isiim­me liit­tyy pal­jon toi­vei­ta ja odo­tuk­sia, jot­ka ei­vät ole kaik­kien koh­dal­la to­teu­tu­neet. Ei­kö sil­ti voi­da an­taa nii­den iloi­ta, joil­la on ai­het­ta juh­laan?

As­kar­te­lua ei tar­vit­se kiel­tää, mut­ta sii­tä voi teh­dä sen­si­tii­vis­tä. Kor­tin voi as­kar­rel­la ke­nel­le vaan tai vaih­to­eh­to­na voi ol­la ihan toi­nen as­kar­te­lu. Ai­heen ol­les­sa ko­vin ar­ka, on eh­kä mah­dol­lis­ta jär­jes­tää toi­min­taa toi­ses­sa ti­las­sa.

Opet­ta­jan kan­nat­ta­nee poh­jus­taa ai­het­ta eri­lai­sis­ta per­heis­tä jo pit­kin syk­syä. Us­kon, et­tä mi­kään asia ei tule val­miik­si la­kai­se­mal­la ma­ton al­le. Päi­vä­ko­din tai kou­lun pi­täi­si ol­la tur­val­li­nen paik­ka kä­si­tel­lä omaa isä­ai­het­ta.

Pep­pi Kär­ki

so­me­vai­kut­ta­ja ja di­giy­rit­tä­jä, ex-opet­ta­ja