Saako lapselle kertoa joulun valkoisen valheen?
Joulu on taas, ja keskustelu valehtelun haitallisuudesta lapsen kehitykselle kuumenee. Kyseessä on tietenkin ikuinen arvoitus, onko joulupukkia olemassa.
Olin 5-vuotias, kun totuus selvisi minulle karulla tavalla. Kävin tuolloin seurakunnan kerhoa, kuten kaikki muutkin ysärin lapset. Vähän ennen joulua kerhotäti antoi minulle vahvan suosituksen uskoa Jeesukseen, sillä joulupukkihan on vain humpuukia. Menin kotiin itkien, ja penäsin, miksi vanhempani olivat valehdelleet minulle. Pettymys valkoisesta valheesta meni nopeasti ohi, mutta katkeruus tulevista pilalle menneistä jouluista ei. Kateellisena katsoin sivusta, kuinka useimmat ikätoverini saivat kokea joulun taian vielä useana vuonna, mutta minulta lumous oli särkynyt. Totuus selvisi minulle liian varhain.
Traumatisoituiko joku oikeasti siitä, että vanhemmat hieman värittivät joulun tarinaa? Jättääkö joku näyttämättä myös piirretyt ja satukirjat lapselleen? Lapsen kuuluu saada elää sadun maailmassa. Se on harmiton paikka harjoitella tunteita, kehittää mielikuvitusta, viihtyä ja eläytyä. Valehteleminen on mielestäni jotakin muuta.
Ja lopulta, luottamus ei edes kulminoidu joulupukkiin, vaan vanhempien kykyyn olla turvallisesti läsnä. Toivon koko sydämestäni, että jokainen lapsi saisi viettää joulun luotettavien aikuisten ympäröimänä. Lohdutuksen sanana voin kertoa jokaiselle vanhemmalle, joka harmittelee sitä, ettei pysty tänä vuonna ostamaan lapselleen kallista lahjaa, että tärkeintä kaiken hömpötyksen keskellä on yhdessäolo.
Peppi Kärki
Somevaikuttaja
@pitkatossula