Vois­ko se juur­ka pa­rem­mi san­noo, ko kaks häm­myy toi­siis mor­jes­taa. On­neks sen­tää jo rei­ru pari vii­ko pääst ol­laa tal­vi­päi­vä­sei­sauk­ses ja päi­vä al­kaa pi­ren­tyy hu­a­kaa moni val­loo kai­paa­va. Va­lost puh­hee ol­le just tän­nää ko tätä täs kna­put­te­le sy­ty­ti toi­se ar­vent­ti­kynt­ty­lä, niät kyl se siit sit taas. No ny ol­laa kum­min­ki sem­mo­sel vik­ti­sel vii­kol, et tiis­tain fii­ra­taa Su­a­me It­se­näi­syys­päi­vää. On­nee Su­a­mel ja pit­kää ik­kää vois kai täs ny hy­väl syyl toi­vot­taa sa­ma­tiä kans! On­nit­te­lui­hi ko pääs­tii ni hal­luu mone muu ta­voi toi­vot­taa on­nee myäs mee pre­si­ten­ti täält Po­rist ko­to­si ole­val frov­val Jen­ni Hau­ki­ol toh­to­riks väit­te­le­mi­se joh­rost. Sit­kee joo­ni o ny saa­nu fii­ni pää­tök­ses täl haa­vaa kum­min­ki. Tiä sit mihi hän viä jat­kos yl­tää­kä? Saa­raa me po­ri­lai­set om­mii häne nii hy­vil mi­ä­li ja sa­mal koko pi­ä­ne fa­mil­jan­ki.

No hiuk­ka niist Lin­na juh­list, jok­ka ny sit taas saa­raa ree­rat ko­ro­na­vu­a­sie jäl­kee, vaik­ka­ki pi­ä­nem­mäl po­ru­kal, ko nor­maa­lis­ti o pruu­kat­tu. Tai­taa se aj­jaa ta­sal ole­va pre­si­tent­ti­pa­ri ol siin fun­tee­ran­nu hiuk­ka stää­ki, et hek­ki o fö­lis ny täs val­lal ole­vas sääs­tö­puu­mis et­tei sit pääst taas veu­laa et kyl jo­ku­set pröys­täi­lee. No sa­no­mist o ain teit sit nii taik näi, mut täl­läi tai­taa ol kyl pa­rem­pi täs ti­lan­tees, ko nii moni tun­tuu oi­kees­ti ole­va ah­taal. It­se­näi­syys­päi­vä o syys­täk­ki meil tosi hög­tiir­li­ne päi­vä ja kaik­ki kii­tos siit kuu­luu it­se­näi­syy­re meil sora kaut tais­tel­leil so­ta­ve­te­raa­neil ja lo­til, joit­te ri­vit vu­a­si vu­a­relt pi­ä­ne­nee ja kes­ki-ikä­ki o kuu­lem­ma jo 97 vuat. Suur­kii­tos kai­kil teil, ko teit­te par­haan­ne sil­lo Su­a­me hy­väks ja ny saa­raa kaik­ki yh­res el­lää vap­paas maas. Voi­raa hy­väl syyl siit ol oi­keen­ki ty­ty­väi­sii, ko joka päi­vä saa­raa seu­rat kui ka­ma­laa se sota o ny tual Uk­rai­nas ja oli sil­lo ai­ka­nas tääl meil Su­a­mes­ki. Ei lain­ka ih­me et­tei so­ras fö­lis ol­leet ja siit klaa­ran­neet nii mi­ä­lel­läs niit ai­koi eres tyk­kää muis­tel­lak­ka.

Pa­la­taa täs hä­mys ny viä aja­tuk­sis sin lin­na­ke­mui­hi, joi­hi me kaik­ki pääs­tää kyl föl­lii me­ria vä­li­tyk­sel. Ko­to­sof­falt o nii help­po kat­tel, ko vi­a­raat tul­lee fii­ni­näs ja jän­nit­tyn­neen, mo­net eh­kä iha en­sim­mäist kert­taa, nin­ko ne ko­ro­na­kun­nos­tau­tun­neet sööt­ters­kat ny täs vaik esi­merk­kin. Siin vä­ki­sin­ki tul­lee ina syy­nät­tyy sil sil­mäl et vois vaik luul ar­vos­tel­le, vaik­kei se yh­tää stää ol se pa­rem­mi ko ka­ret­tak­ka, päi­vas­to. Koto-olois sää olet iha omil­las. Toi­set pöö­kää sil­lon­ki, toi­set os­saa vaa naut­tii hä­my­hyr­ryst, kah­rest pa­la­vast kynt­ty­läst kla­sil ja juh­la­hu­must lin­nas. Flaku flei­jaa sil­lo tiis­tain Su­a­me it­se­näi­syy­rel koko päi­vä. Hau­roil poi­ke­taa kans kiit­tää van­hem­pii kai­kest men­neest kraa­pa­se­mal kynt­ty­lää val­kee hee hau­roil­les. Ei se täl­läi van­han en­nää mit­tää muut tart­te...

Ul­la Lei­no

Po­ri­lai­nen mur­re­maa­ka­ri ja ko­ti­seu­tu­neu­vos