Täm­mö­ne van­ha ho­ke­ma tuli mi­ä­lee, ko fun­tee­ra­si niit kaik­kii iha­nii pi­ä­nii pens­koi päi­vä­ko­ris. Oli täs joku ai­ka ta­ka­si iso­mum­mo omi­nai­suu­res yh­res mi­niä kans seu­raa­mas yh­re aa­mu­päi­vä aj­jaa pi­än­te tou­hui niit­te hoi­top­las­sil mel­kei kes­kel kau­pun­kii. Es­tiks siin, ko me kaik­ki ol­tii kool sem­mo­ses pi­ä­nes hu­a­nees ja löy­ret­ty pas­se­li too­li pef­fa al ja muk­sut siin kes­kel ym­py­rää laat­teel tai jo­ku­set jo vaik iso­van­hem­pais sy­lys vi­sus­ti, al­ko hee oh­jel­mas meil. Hoi­to­tä­tik­ki is­tu siin po­ru­kas ja vii­sas muk­sui nii lei­keis ko lau­luis­ki. Osa roh­keist jopa tans­si siin lau­lu yh­tey­res tai hyt­kyt­ti ny ai­na­ki it­tees. Kai­kil oli lys­tii, ko al­ku­kan­keus oli ohi­tet­tu. Hyvi ne iha pi­ä­nek­ki pa­ri­vu­a­ti­aat jo lau­lui sa­nat muis­ti ja leik­kei oor­te­lit. Se tu­a­kio pe­räst oli­ki sit jo kaf­fee­tus ja pik­ku­vä­jel meh­huu ja pul­laa. Siin sit po­ru­kal nau­tis­kel­tii nii trah­tee­rauk­sist ko lup­sa­kast tun­nel­mas­tak­ki. Toi­set osas syär siis­tis­ti iha it­te ja jo­ku­set mu­ren­si se free­si pul­las pöy­räl ja söi siit sit. Tä­tit ja mum­mut siin hoi­vas om­miis ja kaik­ki suju. Seu­raa­van sit men­tii leik­ki­hu­a­nee­see ja pik­ku­set esit­te­li eril­lai­sii to­ko­mänt­tei hel­last kat­ti­loi­sii ja au­toist ra­ken­nus­pa­lik­koi­hi. Mit­tää sank­ki­naa ei siin ker­riin­ny tul­lee ja kiv­vaa oli, ko te­na­vat sai vii­sat til­pe­höö­rii iso­van­hem­mil­les, joist osa siin oli sit lei­keis fö­lis­ki. Lo­puks men­tii viä koko konk­ka­ronk­ka ulos is­soo ai­rat­tuu pih­haa leik­kii ja siäl oli jo­ku­sil sit sys­te­ri tai veli toi­sest ryh­mäst, niät oli kiva nähr sem­mos­te leik­kei mer­keis. Hoi­to­tä­tit oli tark­kan koko aj­jaa ja piti hu­alt po­ru­kas­tas. Lo­puks kuu­lem­ma sit ain ke­rä­tää le­lut yh­tee ja jol­sei muis­ti siit pel­laa ni oh­jaa­jat kys­syy et ”mikä unoh­tu”. Hyvä nii!!

Ja täs­sä­ki vois to­ret tua pääl­lik­rii­vauk­se ope­tuk­se, et meist ai­ku­sist se kaik­ki läh­tee. Jo pi­ä­nest as­tik­ka opit koht täl­lää omat too­nas kor­juu, ko leik­ki lop­puu, ni ei se ol sit kos­kaa vai­keet. Oli tosi kiva ol nä­ke­mäs pik­ku­vä­je mo­ni­pu­a­list toi­min­taa ja se et tä­teil tart­ti ol kyl sil­mät sel­lääs­ki, nin­ko pruu­ka­taa san­noo. Suur­kii­tos heil kai­kil, jok­ka huus­hol­laa tol­lai pi­än­te muk­sui kans päi­vät pit­kät ty­äk­ses, niät van­hem­mat pää­see om­mii hom­miis kuka mi­hin­ki, sai­ra­laa, reka rat­tii tai kau­pa kas­sal!!

Sit tähä yl­lät­täv­vää, läm­pö­see suv­vee, joka tuli nin­ko pus­kist. Kaik­ki o nii nät­tii, omp­pu­puut kuk­kii täy­sil, sy­re­nik­ki just siin ja voi­nun­nut iha kel­ta­se­nas. Ru­a­ho kas­soo ko­his­te, ra­par­pe­ri­pii­rak­ka o uu­sas­tu ja suve en­sim­mäi­ne si­ma­ki siit jo prä­kät­ty. Saas nähr kes­tääk tää viä juh­la­va vii­ko ylit­te, niät kaik­ki val­mis­tu­jais­ke­muk­ki voi­raa ul­kon ree­rat? Kyl­kai. Kyl tämä tou­ko­kuu meni äk­kii, vai tun­tuu­ko must vaa sil­lai? Vet o jo­jes vaa vähä, mut ui­nu jo ole ja ah­ve­nii o tul­lu kun­nol ain ko vir­taa o ol­lu. Vil­je­li­jät aher­taa pel­loil­las ja tu­a­mek­ki kuk­kii. Vois­ko tääl on­nel­lis­te maas Su­a­mes en­nää enem­pää pyy­tää…

Ul­la Lei­no

Po­ri­lai­nen mur­re­maa­ka­ri ja ko­ti­seu­tu­neu­vos