Juu ja pa­la­taa taas ar­kee silt osi. Ar­jest sil­ti pruu­ka­taa san­noo, et soo kyl pa­rast mitä ol voi, mut­tei me osat stää ain sil­ti siks värt­tee­rat. Hiuk­ka sama as­ja, ko on­ni, et se löy­tyy iha li­kelt ja o käre ulot­tu­vil, ko se vaa os­saa tun­nis­taa ja hai­rat kii. Täm­mö­sist fun­tee­rauk­sist tu­li­ki mi­ä­lee­ni se yh­re van­ha su­a­si­tu pubi tai miks stää nyte pruu­ka­taa san­noo­ka eres ole­va kylt­ti fii­neil afo­ris­meil. Iha pak­ko to­pat­taa siin luk­kee päi­vä an­ti ja ta­val­li­ses­ti nii tosi tot­tee­mus. Ole us­sei mi­ät­ti­ny et tart­tis oi­kee poi­ket sin sis­sää kiit­tää kyl­tist vas­taa­vaa, et mah­taak se iha oi­kees­ti eres ym­mär­tää kui mone ih­mi­se päi­vä pe­las­taa? Vii­meks, ko siit pat­sas­te­li ohi jal­ka­hoi­ta­jal luki pränt­tin jot­tai tähä tap­paa: Kos­kaa ei ol vää­ri san­noo oi­kei. Ei­kä kai olek­ka. Kii­tos!

Kesä men­nee ke­sä­sis mer­keis, sat­taa ja pais­taa voo­ro­tel­le ja on­neks sen­tää o läm­pö­ti­la­ki täs ol­lu iha muk­kii­me­ne­vä. Jat­sit siis tält su­velt jat­sat­tu ja pe­räst kuu­luu mil­lai meni? Stää elä­mää täyn ole­vaa jats­kat­tuu jo­ki­ran­taa kuu­luu ih­mi­set kovi kai­paa­va ja kyl se sem­mo­ne koko kan­saa yh­ris­tä­vä plas­si oli­ki ja ai­ka moni möki mum­mu kav­vem­paa­ki ha­lus sin tul näk­kee jot­tai eril­laist. Ih­mi­set kysy toi­sil­tas et joko jats­ka­rul olet poi­ken­nu ja mo­net tref­fas siäl tut­tu­jas kaf­fet­te­lu mer­keis. Pis­tää mi­ät­tii, mist kii­kas­taa nyte?

Aa­mus­ti, ko ol­tii len­kil oli suk­ke­la hil­jast, joki oli iha ty­ven, ei yks­kä pö­ri­si­jä teh­ny temp­pu­jas jo­jel, ei lau­la­nu lin­nut, muk­ko koko suve elä­mää pi­tä­neet pu­lut sen­tää piti sem­pa­loi­tas ja väki tai­si nuk­kuu. Jat­si lav­van­tai­eh­toos­ti oli vis­sii vä­syt­tä­ny koko kul­ma­kun­na. Tuli sen­tää joku koi­raas ul­koi­lut­ta­nu vas­taa ja sit ”Im­pi­lä” paik­keil ru­pes kuk­ko esit­tää pit­kääs ve­nu­vaa ki­a­ku­mist, ko ka­na­lau­maas kyyt­täs yli tiä. Kuk­ko oli vis­sii op­pi­nu uu­re lau­lu­ta­pas per­jan­tai­eh­too jat­si­soit­ta­jilt ja -lau­la­jilt, ko sil­lo kom­mee mu­sik­ki tuli jok­kee pit­ki tän meil as­tik­ka ja tääl­lä­ki ele­tää aj­jaa vaa­ti­mas hen­kes ja osa­taa ot­taa opiks.

Vav­va­ke­muist piti mu kans tehr sel­koo, mut siir­rä se ny ens­viik­koo, ko muis­ti ny vast ne viik­ko­ta­ka­set raa­rit nyyt­tä­rit ja plari mel­kei täyn.

Ny o sit taas Kran­ni­kau­pun­ki Rau­ma voo­ro an­taa pa­ras­tas ja sil­lai kyl ne siäl vu­a­rest toi­see pruu­kaa­ki ja sa­mal os­saa kuu­lem­ma uu­ris­tuu­ki. Men­nää ny sin oi­kee isol po­ru­kal mais­te­lee hee pe­rin­ne­sa­pus­kaas laps­kous­sii, ko se jos mikä o oi­kees­ti hyv­vää. Nii van­ha ko Rau­ma­ki o, mut ain siäl osa­taa kah­ja yl­lät­tää ta­val tai toi­sel ja ny koht al­kuus siäl o ne suur­mark­ki­nak­ki, joist tai­re­taa kans ty­kät nii nu­a­ret ko van­hak­ki.

Täl­läi se kesä sit kul­luu, ti­fäl­list toi­see ko men­nää tai sit ol­laa me­ne­mät ja nau­ti­taa vaa…

Ul­la Lei­no

Po­ri­lai­nen mur­re­maa­ka­ri ja ko­ti­seu­tu­neu­vos