Ulla Leinon murreblogi: Tällai mennää
Kynttiläpäivä… helmikuu 2. 2025
No nii onki ja iha alkuu o päästy helmikuus. Jokuset pittää et vast kynttiläpäivän se joulu lopullisesti loppuu ja viimisekki sihe liittyvät tilpehöörit o tällättävä korjuu. Kynttiläpäivän o kulunu 40 voorokaut Jeesukse syntymäst ja sillo häne viätii vanha tava mukkaa kirkkoo ja äitis pääsi puhristautuu kans. Kansaperintee mukkaa kynttiläpäivää liittyy monellaisii tapoi ja uskomuksii nii sääst, sapuskast, ko niist itte kynttylöistki. Mul porilaisen kynttilä o mukulast astikka muute ollu kynttylä, ko mummuni pruukas sillai jo sannoo. Sevverra pallaa viä noihi sapuskaa liittyvii rituaaleihi, et sillo kuulemma pruukattii keittää oikee semmone rasvane lihasoppa lehmäsorkil. Jokase talrikil oli yks sorkka plokattavaks. Täst tullee ny miälee jo melkei laskiaine, ko täälläppäi pruukataa laskiaisen syär papusopa yhteyres sorkkii, siasorkkii. Ne vast onki hyvvii, mut niist sit, ko se tullee ajjaakohtaseks. Sevverra viä kovasti värtteeraamastani Vilkuna VUOTUINEN AJANTIETO kirjast, et siält mää pruukaa tämä täst lukkee, mitä ny just täl hetkel kuulus kansaperinteest muistaa.
Tähä vähälumisee talvee ei juur paljo mittää meikäläise elämää ol sanottavvaa kertyny viime näkemält. Vuareaikai muutost o ollu harva se päivä eikä oikee aamusti ol kunnol klaarii, et mimmosil potfooreil patikoimaa lähtis. Parin aamun, ko o tuntunu kummisaapaskelilt, mut o jouruttukki pallaa takas ja vahettaa piikkipotfoorit kinttuihi et pysys pystös. Joki tos kans temppuilee, vesi nousee ja laskee. Rannat o heikosti jääs ja välistäi irtoo jo melkosiiki lauttoi virra viätäväks. Rantoi myäte jääs o vaa siäl kaupunki nurkil ja me senku varrotaa tääl, et pakastas ny kunnol sevverra, et sais tost krannirannast kaarettuu jääl yhre suure puu ja toise mee pualt ton pellol, ko sarka vaa kestäs traktori painoo. Taitaa ol turha toive tai kyl täs ny viä talvee piisaa.
Teatteris oltii kattomas Hovimäkkee. Oli se melkost sora melsket ja kauhuu, melkei vois sannoo et iha liianki kans. Stää siätää funteerat täs nykymailmaski kui kauheet tua sota o! Mitä kaikkee naiset, vanhukset ja kotijoukot joutuu kestää. Täs näytelmäs sentää koettii vahvai naiste keskuures yhtee hiilee puhaltamist ja jätettii säätyerot sikses. Nykymailmas näyttää ny vahvasti silt, et toine o toistas parempiosane. Näytelmä taisi ol semmone uure ajjaa tuate ja sitä kai siin ohjaaja hakiki onnistuneesti. Kuka tykkäs, kuka ei? Tamineet oli fiinit ja lavasteet must hiukka liianki vaatimattomat ja ankeet. Näyttelijöil kiitokset mahtavist roolitöist. Nährää.
Taitaa taas plari tul täytee, niät jää toisee kerttaa ihmetel Oomi myyntii, uut fapriikkihanket ja Trumpi toilauksii…
Ulla Leino
Porilainen murremaakari ja kotiseutuneuvos