Viikon sana: Voisiko maailma näyttää toisenlaiselta?
Tähän lehteen taisin viimeksi kirjoittaa kysymyksen: pitääkö pelätä sotaa? Ja onhan sitä täytynyt pelätä. Ukrainassa syttyi sota ja se jatkuu kenties vielä vuosia. Eikä kukaan lupaa, että mahdollinen rauha olisi oikeudenmukainen. Me suomalaiset olemme saaneet tuntea nahoissamme, millainen on epäoikeudenmukainen rauha, mitä on menettää maita ja mantuja, asuttaa evakot, maksaa sotakorvaukset, puhumattakaan sodassa kaatuneista ja haavoittuneista ja heidän omaistensa tuskasta. Siksi varmaan täällä koetaan sympatiaa ja on halu auttaa ukrainalaisia.
Voisiko maailma silti näyttää toisenlaiselta? Onko kansojen tulevaisuudessa mahdollista elää rauhassa, takoa miekat auroiksi ja tarttua toimeen ympäristön tuhon ehkäisemiseksi. Maailmanrauhaan on vielä matkaa. Sanotaan että Jumala on kuollut, siitä en tiedä, mutta ainakin humanismi on henkitoreissaan. Kovat arvot jylläävät ja voimassa on vahvemman oikeus ja laki.
Joulua edeltävä adventtiaika on paaston aikaa, katumuksen ja kääntymyksen harjoittamista. Usein siinä keskitytään ihmiseen itseensä ja ulkonaisiin asioihin. Onko mahdollista sellainen havahtuminen, mistä kerrotaan Joonan kirjassa? Joona lähti kulkemaan pitkin Niiniven katuja julistaen vielä 40 päivää ja sitten Niinive hävitetään. Kummallista kyllä, hänelle ei naurettu, vaan koko kaupungin väki kääntyi pukeutui säkkiin ja tuhkaan ja alkoi itkeä syntejään. Ja niin Jumala armahti kaupunkia ja tuhon uhka väistyi kaupungin yltä. Ehkä tuollainen havahtuminen ja mielenmuutos on mahdollista, vaikka ei se nyt todennäköiseltä näytä.
Talmudista on sanonta: ”se joka pelastaa yhden ihmisen pelastaa koko maailman.” Muutos parempaan lähtee liikkeelle kuitenkin aina itsestä, yhdestä ihmisestä. Ja Dietrich Bonhoefferin virressä on syvällinen rukous: ”Kun pahan valta kasvaa ympärillä, vahvista ääni toisen maailman, niin että uuden virren sävelillä, kuulemme kansasi jo laulavan.”
Asko Riihimäki
Kirkkoherra, Eurajoki

