Tui­ja Kruus ku­vai­lee ro­vas­tin ar­vo­ni­men läm­mit­tä­vän. Tun­nus­tus omas­ta työs­tä on mer­kit­tä­vä sik­si­kin, et­tä Kruus ko­kee nais­pap­pien kan­ta­neen vuo­sien ajan suur­ta kuor­maa. Kruus vi­hit­tiin pa­pik­si vuon­na 1990, vain pari vuot­ta en­sim­mäis­ten nais­pap­pien vih­ki­mi­sen jäl­keen.

Kruus sai vii­koit­tain kir­jei­tä, joi­ta ny­ky­ai­ka­na sa­not­tai­siin vi­ha­pos­tik­si. Töis­sä­kin joku saat­toi tul­la sa­no­maan ai­van kas­vok­kain, et­tei hy­väk­sy nais­pap­pe­ja.

Vuo­sien var­rel­la on ol­lut päi­viä, jol­loin Kruus on jos­si­tel­lut ura­va­lin­taan­sa.

– Olen kir­joit­ta­nut Län­si-Po­rin lu­ki­os­ta ai­ka­na­ni kou­lun kol­man­nek­si par­haat pa­pe­rit. Olen vä­lil­lä ky­sy­nyt it­sel­tä­ni, et­tä en­kö sit­ten mi­tään muu­ta ym­mär­tä­nyt läh­teä opis­ke­le­maan, hän nau­rah­taa.

Kruus toi­voo, et­tä kir­kos­sa oli­si jo kau­an sit­ten teh­ty har­ti­a­voi­min töi­tä tasa-ar­von ja yh­den­ver­tai­suu­den puo­les­ta sen si­jaan, et­tä näi­den asi­oi­den kans­sa edel­leen tah­ko­taan.

Ih­mi­set ja seu­ra­kun­ta­lai­set ovat ol­leet voi­ma­va­ra, joka on aut­ta­nut Kruu­sia jak­sa­maan läpi vai­kei­den ai­ko­jen. Hän me­nee töi­hin­sä ny­ky­ään hy­vil­lä mie­lin.

– Olen saa­nut tun­tea ole­va­ni oi­ke­al­la pai­kal­la ih­mis­ten ilois­sa ja su­ruis­sa. Ei ih­mi­sil­lä ole lii­kaa sel­lai­sia hen­ki­löi­tä, joi­den kans­sa voi pu­hua asi­ois­ta nii­den oi­keil­la ni­mil­lä. Se on an­ta­nut voi­maa, et­tä on saa­nut ko­kea työn ole­van mer­ki­tyk­sel­lis­tä.

Oma tais­te­lu tasa-ar­vos­ta on he­rät­tä­nyt Kruu­sis­sa ha­lun tu­kea myös muun mu­as­sa sek­su­aa­li­vä­hem­mis­tö­jä. Kruus kuu­lui kir­kol­lis­ko­kouk­seen vuo­si­na 2016-2020. Kir­kol­lis­ko­kous on kir­kon ylin päät­tä­vä elin, joka te­kee suu­ret lin­ja­ve­dot kir­kon op­pia ja us­koa kos­kien. Vuo­si­na kir­kol­lis­ko­kouk­ses­sa Kruus ot­ti kan­taa sa­teen­kaa­ri­vä­es­tön puo­les­ta, kun vih­ki­ky­sy­myk­set oli­vat esil­lä.

Ai­hees­ta kes­kus­tel­ta­es­sa hän pyr­kii ai­na muis­tut­ta­maan, et­tä vih­ki­mi­sen li­säk­si täy­tyy pu­hua sii­tä­kin, us­kal­ta­vat­ko sa­teen­kaa­ri­pa­rit ja -per­heet tul­la oma­na it­se­nään mu­kaan myös muu­hun kir­kon toi­min­taan, ku­ten esi­mer­kik­si las­ten päi­vä­ker­hoon tai rip­pi­kou­lun van­hem­pai­nil­taan.

Pau­lii­na Vil­pak­ka