Ke­vät on ai­kaa, jol­loin mo­nes­sa yri­tyk­ses­sä mie­ti­tään, pal­ka­taan­ko ke­säk­si nuo­ri töi­hin tai ote­taan­ko har­joit­te­li­ja. Pää­tök­seen vai­kut­taa moni asia: kii­re, kus­tan­nuk­set ja se, löy­tyy­kö so­pi­via teh­tä­viä. Usein rat­kai­su on lo­pul­ta se, et­tä täl­lä ker­taa ei pal­ka­ta. Syyt ovat ym­mär­ret­tä­viä, mut­ta jo­kai­nen te­ke­mät­tä jää­nyt pää­tös nä­kyy jos­sain muu­al­la – eri­tyi­ses­ti nuor­ten mah­dol­li­suuk­sis­sa pääs­tä en­sim­mäis­tä ker­taa kiin­ni työ­e­lä­mään.

Muis­tan it­se hy­vin omat en­sim­mäi­set ke­sä­työ­ni. Työt oli­vat lä­hin­nä sii­vo­a­mis­ta, jär­jes­te­lyä ja kai­ken­lai­sia hant­ti­hom­mia, ei­kä osaa­mis­ta juu­ri ol­lut. Sil­ti ne ke­sät opet­ti­vat pal­jon. Töi­hin men­tiin ajois­sa, tau­ot pi­det­tiin sil­loin, kun kuu­lui ja työ­päi­vä päät­tyi tiet­tyyn ai­kaan. Sa­mal­la op­pi, et­tä työ­yh­tei­sös­sä jo­kai­sel­la on oma roo­lin­sa, vaik­ka teh­tä­vät oli­si­vat pie­niä.

Ke­sä­työ opet­ti myös ar­vos­ta­maan omaa työ­tä ja omaa palk­kaa. En­sim­mäi­set it­se an­sai­tut ra­hat tun­tui­vat mer­kit­tä­vil­tä, vaik­ka ne tu­li­kin käy­tet­tyä jo­hon­kin ai­van tur­han­päi­väi­seen. Muis­tan sen­kin tun­teen, kun syk­syl­lä pa­lat­tiin kou­luun ja ker­rot­tiin ke­sän töis­tä. Ta­ri­noi­hin saat­toi tul­la vä­hän li­sää­kin vä­riä, mut­ta mu­ka­na oli yl­pey­den tun­ne sii­tä, et­tä oli ol­lut töis­sä.

Tänä päi­vä­nä kuu­lee kui­ten­kin yhä use­am­min nuo­ril­ta toi­sen­lai­sen ko­ke­muk­sen. Ha­ke­muk­sia on lä­he­tet­ty pal­jon, pai­kan pääl­lä on käy­ty ky­sy­mäs­sä ja sil­ti työ­tä ei löy­dy. Moni mo­ti­voi­tu­nut nuo­ri jää il­man en­sim­mäis­tä mah­dol­li­suut­ta. Juu­ri nämä ko­ke­muk­set ovat het­kiä, jois­sa opi­taan työ­e­lä­män pe­ru­sa­si­at: vas­tuun ot­ta­mi­nen, yh­teis­työ, ai­ka­tau­luis­sa py­sy­mi­nen ja se, et­tä työ teh­dään lop­puun as­ti. Näi­tä tai­to­ja ei voi ope­tel­la pel­käs­tään kou­lus­sa – ne opi­taan te­ke­mäl­lä.

Meis­tä moni muis­taa en­sim­mäi­set ke­sä­työ­paik­kan­sa. Muis­tam­me mis­sä olim­me, mitä teim­me ja kei­den kans­sa työs­ken­te­lim­me. Vie­lä vuo­sien­kin pääs­tä tu­lee ker­rot­tua, et­tä tuol­la olin ke­sä­töis­sä ja siel­lä sain en­sim­mäi­sen mah­dol­li­suu­den. Näil­lä ko­ke­muk­sil­la on yl­lät­tä­vän pit­kä vai­ku­tus – myös yri­tyk­sel­le. Yri­tys, joka an­taa nuo­rel­le en­sim­mäi­sen työ­pai­kan, jää mie­leen. Se on mai­neen ra­ken­ta­mis­ta, joka kan­taa pit­käl­le tu­le­vai­suu­teen.

Nuo­ren palk­kaa­mi­nen ei ole ai­na help­po pää­tös, mut­ta sii­hen on tar­jol­la apua. Mo­nes­sa Sa­ta­kun­nan kun­nas­sa on käy­tös­sä nuor­ten ke­sä­työ­se­te­li tai ke­sä­työ­tu­ki, jon­ka avul­la yri­tys voi pal­ka­ta nuo­ren sel­väs­ti pie­nem­mäl­lä kus­tan­nuk­sel­la. Tuki ma­dal­taa kyn­nys­tä ja te­kee mah­dol­li­suu­des­ta myös ta­lou­del­li­ses­ti jär­ke­vän. Kan­nus­tan­kin yrit­tä­jiä sel­vit­tä­mään oman kun­tan­sa käy­tän­nöt – mo­nes­sa pai­kas­sa tu­kea on saa­ta­vil­la, mut­ta sitä ei ai­na muis­te­ta hyö­dyn­tää.

Ke­sä­työn­te­ki­jää ei pi­täi­si näh­dä taak­ka­na, vaan mah­dol­li­suu­te­na. Nuo­ri tuo usein mu­ka­naan ener­gi­aa, uu­sia nä­kö­kul­mia ja apua ar­jen teh­tä­viin. Jo pie­ni­kin apu voi hel­pot­taa kii­rei­sin­tä ai­kaa ja va­paut­taa va­ki­tui­sen hen­ki­lös­tön osaa­mis­ta sin­ne, mis­sä sitä eni­ten tar­vi­taan.

Mo­nes­sa yri­tyk­ses­sä ke­sä­työ on myös si­joi­tus tu­le­vai­suu­teen. En­sim­mäi­nen ke­sä­työ voi ol­la al­ku pi­dem­mäl­le työ­suh­teel­le tai myö­hem­mäl­le ural­le sa­mal­la alal­la. Sa­mal­la siir­re­tään osaa­mis­ta eteen­päin ja var­mis­te­taan, et­tä alal­le kas­vaa uu­sia te­ki­jöi­tä. Ei­kä ke­sä­työn tar­vit­se kes­tää koko ke­sää – jo vii­kon tai kah­den jak­so voi ol­la nuo­rel­le mer­kit­tä­vä. Ly­hyt­kin ko­ke­mus voi ol­la en­sim­mäi­nen as­kel ja muis­to, joka kul­kee mu­ka­na pit­kään.

Sa­ta­kun­nas­sa pu­hum­me pal­jon osaa­jis­ta, työ­voi­mas­ta ja elin­voi­mas­ta. Ne ei­vät syn­ny it­ses­tään. Ne syn­ty­vät sii­tä, et­tä nuo­ril­le an­ne­taan mah­dol­li­suus näh­dä, mil­lais­ta työ ja yrit­tä­jyys oi­ke­as­ti on. Jo­kai­nen ke­sä­työ­paik­ka ja jo­kai­nen an­net­tu mah­dol­li­suus on sa­mal­la teko koko maa­kun­nan tu­le­vai­suu­den puo­les­ta.

Kan­nus­tan jo­kais­ta sa­ta­kun­ta­lais­ta yrit­tä­jää py­säh­ty­mään het­kek­si tä­män ke­vään ai­ka­na ja miet­ti­mään vie­lä ker­ran, voi­si­ko omas­sa yri­tyk­ses­sä ol­la paik­ka edes yh­del­le nuo­rel­le. Se voi ol­la pie­ni pää­tös yri­tyk­sel­le, mut­ta nuo­rel­le se voi ol­la suu­ri al­ku. Ja usein myös yri­tyk­sel­le pää­tös, joka muis­te­taan vie­lä vuo­sien­kin pääs­tä.

Joo­nas Lau­ro­nen

Va­ra­pu­heen­joh­ta­ja, Sa­ta­kun­nan Yrit­tä­jät