Omannäköinen hoitopaikka – euralaisessa Heinäkertussa eivät hoitajat vaihdu
Paras kiitos on, kun lapsi jää aamulla mielellään hoitoon.
Tuija Saarinen
– Lähtökohtana oli omannäköinen hoitopaikka, jonne olisi kiva viedä omatkin lapset, kuvailevat yksityisen ryhmäperhepäiväkoti Heinäkerttu Oy:n perustajat ja hoitajat Kaisa Ketola ja Ulla Juhala.
Vuodesta 2008 toiminut Heinäkerttu sijaitsee rauhallisella omakotitaloalueella Euran keskustassa. Ketolalla on psykiatrisen sairaanhoitajan ja Juhalalla lähihoitajan tausta. Kumpikin ovat aikaisemminkin olleet lastenhoitotyössä. Kun molemmat saivat lapsia, oli hyvä hetki etsiä jotakin muuta kuin vuorotyötä.
– Omat nuorimmaisemme olivat Heinäkertun ensimmäisten lasten joukossa, toteaa Ketola.
Vaikka kumpikaan ei asu Viljasentien varrella sijaitsevassa talossa, sinne on luotu mahdollisimman lämmin ja kodinomainen tunnelma.
– Ajatuksena on tarjota mahdollisimman pehmeä alku pienille.
Lapsia on kirjoilla tällä hetkellä kymmenen, mutta keskimäärin hoidossa on päivätasolla kahdeksan lasta.
– Vanhemmat tekevät paljon vuorotyötä, jolloin lapset eivät ole meillä koko viikkoa, toteaa Juhala.
Ryhmäläisten ikähaarukka on tällä hetkellä 1,5‒4 vuotta, mutta nuorimmat ovat olleet 9 kuukauden ikäisiä. Halukkaita tulijoita on jonoksi asti. Eniten jonossa on tällä hetkellä 1,5-vuotiaita.
– Emme ole kauheasti mainostaneet itseämme, vaan lasten vanhemmat ovat suositelleet meitä.
"Aktiviteettien suhteen pyrimme kuuntelemaan lapsia ja heidän toiveitaan" toteavat Heinäkertun perustajat ja hoitajat Kaisa Ketola (vas.) ja Ulla Juhala.
Pienen ryhmän eduiksi kaksikko listaa muun muassa sen, että hoitajat pysyvät samoina.
– Me olemme täällä aina. Toki meillä on sijaismahdollisuus, mutta tosi harvoin tarvitaan sijaista. Vanhemmat tulevat myös tutuiksi ja asiat pystyy puhumaan saman tien, kun lasta tullaan hakemaan.
– Moni vanhempi on sanonut, että tänne on kiva tuoda lapsi, kun jo eteisessä ollaan odottamassa. Lapset ovat olleet myös hämmästyttävän terveitä, lieneekö sekin pienen ryhmän etuja, pohtii Ketola.
Päivä rytmittyy ruokailujen, ulkoilun, erilaisten tuokioiden ja päiväunien ympärille. Tuokioiden aikana saatetaan jumpata, askarrella, kuunnella loruja, muovailla tai vaikkapa leipoa. Välillä kävellään kirjastoon tai tehdään retki lähimetsään.
Aktiviteettien suhteen pyritään kuuntelemaan lapsia ja heidän toiveitaan.
– Teemme sitä, mistä lapset ovat kiinnostuneita. Joustamme tarvittaessa: Jos esimerkiksi lapset tuntuvat viihtyvän jonkin leikin parissa ulkona, olemme siellä kauemmin. Mitään orjallista aikataulua ei ole.
– Ja leikkiminen on se pääasia!
Heinäkertussa tehdään kaikki ruoat itse.
– Paljon vihanneksia ja joka viikko kalaa, lihaa ja broileria. Meillä on täällä kovia syöjiä. Viiden litran peruna- ja porkkanakattilasta ei montaa perunaa jää, nauraa Juhala.
Pihalla kasvaa omenapuita ja raparperia, joita hyödynnetään paljon.
– Teemme hilloja, piirakoita ja kiisseleitä. Kaisa teki juuri ”hirviökiisseliä”, eli raparperikiisseliä. Se kun on sellaista vihreää ja venyvää. Teki hyvin kauppansa.
Ketola ja Juhala ovat panneet merkille, että viime vuosina niin sanotun virikehoidon kysyntä on kasvanut.
– Esimerkiksi sisarukset saatetaan tuoda mielellään ainakin muutamaksi päiväksi viikossa hoitoon, vaikka jompikumpi vanhemmista olisi vauvan kanssa kotona. Näin lapset saavat toimintaa ja kavereita ja hoitopaikka säilyy.
Mitä pienempiä lapset ovat hoitoon tullessaan, sen paremmin he yleensä sopeutuvat. Tosin jos lapsi syö kiinteitä, mutta on tottunut olemaan vielä lisäksi rinnalla, haastetta aiheuttaa usein itkuisuus. Ketola ja Juhala suosittelevatkin, että lapsi olisi hoitoon tullessa vieroitettu.
Mitkä ovat työn parhaimmat puolet?
– Kiitolliset asiakkaat, niin lapset kuin vanhemmatkin. Lapsilta paras kiitos on se, kun he jäävät aamulla mielellään hoitoon, toteaa Juhala.
– Ja ikimuistoisimpia hetkiä on, kun esimerkiksi jo yläasteikäinen entinen hoitolapsi tulee moikkaamaan! hymyilee Ketola.