Tiia Jo­ki­sa­lo

Työ­tun­te­jaan Jan­ne Sur­vo­nen ei ole kos­kaan las­ke­nut, mut­ta var­maa on, et­tä nii­tä on ker­ty­nyt lu­ke­mat­to­mia sii­tä läh­tien, kun Ko­ne­pa­ja Sur­vo­nen kak­si­kym­men­tä vuot­ta sit­ten al­koi muo­tou­tua yh­den mie­hen toi­mi­ni­mes­tä ny­kyi­sek­si yri­tyk­sek­si.

Aluk­si Sur­vo­nen työs­ken­te­li yk­sin kor­ja­ten muun mu­as­sa maa­ta­lous­ko­nei­ta, ja hil­jal­leen mu­kaan tuli ali­han­kin­taa te­ol­li­suu­teen. En­sim­mäi­sen vuo­den jäl­keen hän palk­ka­si rin­nal­leen toi­sen työn­te­ki­jän ja seu­raa­vi­na vuo­si­na ta­sai­ses­ti li­sää. Toi­mi­ni­mi vaih­tui osa­keyh­ti­ök­si kol­me vuot­ta aloit­ta­mi­sen jäl­keen.

Huit­ti­sis­sa ja Vam­pu­las­sa toi­mi­van ko­ne­pa­jan ydin on me­tal­lin työs­tä­mi­ses­sä ja te­räs­ra­ken­tei­den val­mis­tuk­ses­sa. Ra­ken­ta­mi­sen puo­lel­la yri­tys val­mis­taa ja asen­taa te­räs­run­ko­ja muun mu­as­sa maa­ta­lous-, te­ol­li­suus- ja lii­ke­ra­ken­nuk­siin sekä eri­lai­siin jul­ki­siin ja eri­kois­koh­tei­siin.

Al­ku­jaan Sur­vo­nen ei unel­moi­nut suu­res­ta me­nes­tyk­ses­tä, vaan ta­voi­te oli elät­tää it­sen­sä.

– En­sim­mäis­tä pa­jaa ra­ken­ta­es­sa stres­sa­sin sitä, et­tä sai­sin lai­nan mak­suun ja it­se­ni työl­lis­tet­tyä, hän nau­rah­taa.

Nyt ta­lon kir­joil­la on noin kuu­si­kym­men­tä työn­te­ki­jää ja li­säk­si ne­li­sen­kym­men­tä vuok­ra­työ­mies­tä. Vuo­det ovat ol­leet ko­ne­työ­pa­jal­la nou­su­suh­dan­tei­sia, lo­mau­tuk­sia ei ole tar­vin­nut teh­dä ja teh­dyt työ­tun­nit ovat kas­va­neet jo­kai­sen vuo­den ku­lu­es­sa.

– Kun on ak­tii­vi­nen ja te­kee työn­sä hy­vin, joh­taa se usein hy­viin asi­oi­hin. Olem­me teh­neet myös on­nis­tu­nei­ta rek­ty­toin­te­ja. Ei tätä yk­sin ole saa­tu ai­kaan, vaan olem­me löy­tä­neet osaa­vat toi­mi­hen­ki­löt ja työn­te­ki­jät hei­dän taak­seen. Me­nes­tys on mo­nen vuo­den ja ko­van työn tu­los, Sur­vo­nen sum­maa.

Ko­ne­pa­jan yh­te­nä iso­na yh­teis­työ­kump­pa­ni­na on Sisu Au­to.

– Se on ol­lut meil­lä jo vuo­sia ja toi­vot­ta­vas­ti tu­le­vai­suu­des­sa­kin iso­na asi­ak­kaa­na. Tä­män­het­ki­set ti­lauk­set ulot­tu­vat vuo­sien pää­hän, mikä tuo va­kaut­ta toi­min­taan. Ko­ti­mai­set sa­ta­mat ovat myös iso asi­a­kas, sa­moin lä­hi­vuo­si­na esi­mer­kik­si bi­o­kaa­su­a­la.

Sur­vo­nen nä­kee juu­ri mo­ni­puo­li­suu­den ole­van yk­si syy ta­sai­seen kas­vuun.

– Meil­lä on ai­na ol­lut use­am­pi tu­ki­jal­ka, jo­hon no­ja­ta. On te­ol­li­suus­ra­ken­ta­mis­ta, puo­lus­tus­puol­ta, bi­o­kaa­su­a­laa ja eri­lais­ta lai­te­val­mis­tus­ta. Em­me ole teh­neet ai­no­as­taan yh­tä sek­to­ria tai va­li­koi­neet te­ke­mi­siä. Mie­luum­min­kin olem­me et­si­neet to­teu­tus­ta­po­ja, mi­ten teh­dä jo­ta­kin meil­le vie­raam­paa. Ja tämä on ai­na avan­nut vuo­sien var­rel­la ovia, hän to­te­aa ja jat­kaa:

– Ny­ky­ään pu­hu­taan eh­kä hiu­kan lii­kaa­kin sii­tä, et­tä pi­täi­si ko­vas­ti eri­kois­tua. Joil­tain osin olen sii­tä eri miel­tä. Var­sin­kin nyt tun­tuu, et­tä mei­dän lä­hes­ty­mis­ta­pa toi­mii, kun maa­il­mal­ta saat­taa tul­la ai­ka yl­lät­tä­vi­ä­kin uu­ti­sia mil­loin vain. Mo­ni­puo­li­suus on valt­tia täs­sä ajas­sa.