Kilpakumppanin kohtalo 38 vuoden takaa pysyy Mika Kojonkosken verkkokalvoilla
Petteri Ikonen / STT
Televisiolähetyksestä nauhoitettu ja Youtubessa julkaistu
koostevideo lentomäen MM-kilpailuista 1986 on kauheaa katseltavaa.Vielä kauheampaa oli aikanaan seurata kisatapahtumia Itävallassa sijaitsevan Kulmin lentomäen tornista tai montusta.
– Muistan kilpailut hyvin. Keli oli aivan karmea. Miehiä vietiin lasarettiin ihan kunnolla, Mika Kojonkoski muistelee 38 vuoden takaista kilpailua STT:lle.
Tuolloin 22-vuotiaan ja toisissa lentomäen MM-kilpailuissaan hypänneen Kojonkosken kohdalla kauheuskerroin sai uudet mittasuhteet oman hyppyvuoron lähestyessä.
– Verkkokalvoilla on vieläkin jälki siitä, kun Norjan Rolf Åge Berg keltaisessa hyppypuvussa lähti matkaan juuri ennen minua.
Berg liukui puomilta ränniin ja ponnisti hyppyrin keulalta. Oikukkaissa tuulioloissa hänen toinen suksensa haukkasi ilmaa kummulla.
– Näin, kun suksien pohjat paistoivat kummulla kohti tornia, Kojonkoski kertaa näköhavaintoaan.
Hyppynsä hallinnan menettänyt norjalainen paiskautui naama edellä alastulorinteeseen ja liukui montun pohjalle.
"Seuraavana lavalle"
Kojonkoski tajusi Bergille käyneen pahasti.
– Otin sukset jalasta. Hetken päästä harmaa helikopteri, punainen risti kyljessä lensi vierestä hakemaan Rolf Ågea.
Helikopterin papatus kuuluu myös koostevideolla, joka on muutenkin oiva ajankuva siitä, millaisissa olosuhteissa mäkeä hypättiin.
Kilpailu jatkui pienen tauon jälkeen.
– Ei ollut koehyppääjiä. Seuraavana lavalle. Tunne oli erikoinen.
Nelikierroksisessa ja kaksipäiväisessä kilpailussa Bergin lisäksi Japanin Masahiro Akimoto ja Itä-Saksan Ulf Findeisen menettivät kummun yläpuolella hyppynsä hallinnan rankoin seurauksin ja loukkaantuivat pahasti.
Akimoton ja Bergin osalta hypyt jäivät uran viimeisiksi, mutta Findeisen kiipesi torniin jo seuraavalla kaudella ja kiersi maailmancupia vielä muutaman vuoden.
Satasta keulalle
Tällä viikolla Kulmin lentomäessä järjestettävissä MM-kilpailuissa hypätään täysin erilaisissa puitteissa ja erilaisilla varusteilla kuin muutama vuosikymmen sitten.
– Varusteet, miehet ja tuulisuojaukset ovat kehittyneet, lajin pitkän kehityksen 1970-luvulta näihin aikoihin saakka nähnyt Kojonkoski sanoo.
– Ennen hypättiin lumiladulta, mutta nyt on pakkasputket ladun alla. Latu on ihan eri tasoa kuin aiemmin.
Suksi saattoi pompata pois epätasaiselta lumiladulta ratkaisevasti ennen keulaa, mikä aiheutti vaaratilanteen tai ainakin pilasi hypyn.
Lumilatuun kätkeytyi toinenkin vaara.
– Vesisateella se oli märkä, ja siihen tehtiin parin metrin välein poikkiuria, joihin kertyi vettä. Sukset läpättivät kovasti, kun tultiin 100 kilometriä tunnissa -vauhdilla keulalle.
– Niistä ajoista on rajuja muistoja. Olen iloinen, että homma on kehittynyt.
Nykyään vauhdit ovat hitaammat, mutta parhaat hypyt lentomäessä ovat yli 50 metriä pidempiä kuin Kojonkosken aktiivivuosina.
"Hyvä Matti!"
Koostevideolta kuuluu, kun joku huutaa "hyvä Matti" ennen Matti Nykäsen kolmannen kierroksen suoritusta.
Hyvin meni, mutta ei riittävän hyvin. Itävallan Andreas Felder voitti vaarallisen urakan päätteeksi maailmanmestaruuden. Maanmies Franz Neuländtner oli toinen ja Nykänen kolmas. Felder sivusi 191 metrin haamuhypyllään Nykäsen Planicassa tekemää maailmanennätystä.
Tuomo Ylipulli täydensi suomalaismenestystä viidennellä sijalla, Pekka Suorsa oli seitsemäs ja Kojonkoski 16:s. Edellisvuonna Planicassa Nykänen voitti maailmanmestaruuden, Ylipulli oli seitsemäs ja Kojonkoski 23:s.
Kojonkoski lopetti kansainvälisen hyppyuransa varhain, mutta on tehnyt sen jälkeen uran valmentajana ja urheilujohtajana. Nykyisin hän työskentelee Suomen hiihtoliitossa mäkihypyn ja yhdistetyn lajijohtajana.
– Parhaat muistot minulla on Kulmista vuodelta 2006. Roar Ljökelsöy voitti maailmanmestaruuden. Lisäksi voitimme joukkuekilpailun, Norjaa tuolloin valmentanut Kojonkoski sanoo.
Henkiset ominaisuudet
Nykyään turvallisuuteen kiinnitetään huomiota eri tavalla myös tapahtumajärjestelyissä. Kulmissa 1986 katsojia kiipesi puihin seuraamaan kilpailua, yleisön joukossa räksytti koiria, ja loukkaantuneet hyppääjät raahattiin paareilla lääkintätiloihin yleisömassojen läpi.
Kehityksestä huolimatta mäkihypystä ei saa koskaan täysin turvallista lajia.
– Turvallisuus on aivan eri tasolla kuin muutama vuosikymmen sitten, mutta Daniel-Andre Tande kaatui todella pahasti ja vaarallisesti Planicassa muutama vuosi sitten, Kojonkoski mainitsi lentomäkitällistään hyppykuntoon toipuneen norjalaisen.
Viime kaudella pahat kuperkeikat kokivat esimerkiksi Planican suurmäessä Slovenian Peter Prevc ja Lahden betonissa Norjan Benjamin Östvold.
Prevcilta irtosi suksi kesken ilmalennon. Östvoldin kohtaloksi koitui Salpausselälle tyypillinen "solisluukeli" eli oikukas tuuli. Molemmat ovat kiertäneet maailmancupia jälleen tällä kaudella.
Pahojen kaatumisten jälkeen hyppääjiltä vaaditaan fyysisen toipumisen lisäksi henkistä toipumista.
Kilpailupää mitataan viimeistään lentomäessä, jossa epävarmuuden kerroin kasvaa.
– Henkiset ominaisuudet ovat tärkeimmät. Mäkihypyssä pitää nauttia itsensä haastamisesta, Kojonkoski avaa lentomäkihyppäämisen saloja.
Vauhtien ja riskien noustessa suorituksen ehjänä pitäminen ja uskallus korostuvat. Ne pärjäävät, joiden paketti pysyy kasassa parhaiten.
– Siinä tulee esiin keskinkertaisuuden ja erinomaisuuden ero.
Kaksi suomalaisvoittajaa
Ensimmäiset lentomäen MM-kilpailut hypättiin 1972 Planicassa. Joukkuekilpailu lisättiin ohjelmaan 2004. Nykäsen (1985) lisäksi suomalaisista lentomäen maailmanmestaruuden on voittanut Jari Puikkonen, joka oli etevin Oberstdorfissa 1981. Suomen edellinen mäkihypyn aikuisten arvokilpailumitali tuli lentomäen MM-joukkuekilpailusta 2010.
Antti Aalto, Eetu Nousiainen, Niko Kytösaho ja Kasperi Valto edustavat Suomea tämän vuoden MM-kilpailuissa.
– Eetu hyppäsi Oberstdorfissa elämänsä parhaita kisoja pari vuotta sitten, Kojonkoski viittasi Nousiaisen sijoihin 8 ja 15.
Myös Aalto on hypännyt maailmancupin lentomäkikilpailussa kymmenen parhaan joukkoon.
– Antti ja Eetu sopivat molemmat lentomäkeen.
Kokonaisuutena Suomen kausi on ollut laskusuunnassa hyvän alun jälkeen.
– Neljä ensimmäistä kisaa olivat hyvin positiivisia. Suurin piirtein kaikki leiritystoiminta piti ajaa alas kesällä, mutta tämä ei näkynyt negatiivisena alkukauden kilpailujen tuloksissa. Matkan edetessä homma ei ole lähtenyt kehittymään haluttuun suuntaan, Kojonkoski arvioi.
Alkukaudesta suomalaiset nakuttivat tasaisesti toiselle kierrokselle, mutta sitten tapahtui jotain. Väläykset ovat joulukuun puolivälin jälkeen jääneet yksittäisiksi.
– Jos halutaan halkoa hiuksia, Keski-Euroopan mäkiviikko oli parempi kuin vuosi sitten. Mutta eihän se hyvä ollut vieläkään.
– Mäkiviikon jälkeen jokainen päivä on ollut askel kohti lentomäen MM-kilpailuja, Kojonkoski paaluttaa kauden ainoan arvokilpailun edellä.