Vähämaalisuus ei ole ongelma
Pauli Uusi-Kilponen
Suomen jääkiekon pääsarjassa Liigassa on tehty alkukaudesta historiallisen vähän maaleja.
Monet kiekkokolumnistit ovat esittäneet huolensa vähämaalisuudesta. Pelien viihdearvo laskee ja sitä kautta maksavan yleisön kiinnostus otteluita kohtaan vähenee.
Onkohan sittenkään näin?
Tilastot kertovat omaa kieltään maalimääristä. Verrattuna viiden vuoden takaiseen, maalimäärä on pudonnut yhdellä ottelua kohden. NHL:ssä on isketty maaleja ottelua kohti 6,3 ja SHL:ssä 5,5. Suomen Liigassa tuo luku on 4,8.
Vähämaalisuuden vaikutus yleisön kiinnostukseen ei ainakaan vielä katsojamäärissä näy. Vaikka esimerkiksi Helsingin IFK on tehnyt todella vähän maaleja, vähiten koko liigassa, sen kotiotteluita on seurannut historiallisen korkea yleisömäärä, yli 7 000 ottelua kohden.
Vähän maaleja alkukaudesta teki myös Rauman Lukko. Yleisömäärät Raumalla ovat kuitenkin olleet ennakoitua suuremmat. Ihan samoin on tilanne Porissa. Ässät vaikeroi koko ajan tehottomuutensa kanssa, mutta yleisöä käy hyvin.
Pelit ovat länsirannikolla olleet vähistä maaleistaan huolimatta jännittäviä ja yleisöön meneviä.
Jos seurataan lajin kehitystä vähän pidemmällä ajanjaksolla, niin on selkeästi nähtävissä, että pelin tason noustessa maalimäärät ovat vähentyneet.
Tasosta ei toki ole mitään ehdottomia mittareita. Mutta jos mittareiksi otetaan pelinopeus, pelaajien henkilökohtainen taito, fyysinen kunto ja taktinen kypsyys, niin kiistatta kaikissa on menty selkeästi eteenpäin vuosi vuodelta.
Näin on tapahtunut kansainvälisesti ja kansallisesti. Suomessa kehitys on ollut jopa muita maita nopeampaa.
Erityisesti kokonaisvaltaisessa pelaamisessa suuntaa on näyttänyt Jukka Jalosen johtama leijonamiehistö.
Puhutaan ”Meidän pelistä”, jossa olennaista on koko ajan optimoida riskit suhteessa mahdollisuuksiin. Kun näin pelataan, maalimäärät helposti vähenevät. Suomi on voittanut MM- ja olympiakultaa juuri kyseisillä eväillä.
”Meidän pelillä” on ollut vaikutusta myös suomalaisiin liigajoukkueisiin. Paras esimerkki tästä on juuri sarjajohtaja Lukko. Joukkue on päästänyt 19 ottelussa omiin keskimäärin 1,3 kiekkoa ja tasakentällisin tuo luku putoaa puoleen. Toki viime otteluissa on myös vastustajan verkko heilunut aikaisempaa enemmän. Vähämaalisuudesta huolimatta kukaan ei voi väittää, että esimerkiksi sarjakakkosen Pelicansin tai kolmosen Kärppien ottelut olisivat olleet tylsiä.
Pikemminkin päinvastoin. Otteluiden intensiteetti, tasaväkisyys ja kova tempo tuovat jännityksen, jota yleisö kaipaa helppoja maaleja ja yltiöpäistä riskihyökkäämistä enemmän.
Suomalainen jääkiekko voi paremmin kuin koskaan, ja Leijonista tarttunut tapa pelata vahvistaa suomalaista pelillistä identiteettiä. Seurajoukkueista on aiempaa helpompi hypätä leijonapaitaan, kun tekeminen on perusteiltaan tuttua.
Palloilulajeissa pyrkimys on luoda sellainen pelitapa joukkueelle, mikä tuo yksilöiden parhaat omaisuudet esiin kokonaisuutta eniten hyödyntävällä tavalla. Tässä Leijonamiehistö Jukka Jalosen johdolla on onnistunut enemmän kuin hyvin ja josta kannattaa ottaa opiksi.

