Turun hallinto-oikeus kumosi Satakunnan hyvinvointialueen aluevaltuuston keväisen päätöksen eron myöntämisestä valtuutetun tehtävästä
Elina Junnilalle (kok.) Satakunnan hyvinvointialueen aluevaltuuston myöntämä ero aluevaltuustosta todettiin oikeudessa laittomaksi.
Turun hallinto-oikeus kumosi Satakunnan hyvinvointialueen aluevaltuuston päätöksen 19.4.2022 lainvastaisena siltä osin kuin aluevaltuusto oli myöntänyt valtuutettu Elina Junnilalle hänen pyytämänsä eron valtuutetun tehtävästä ja päättänyt kutsua aluevaltuustoon Juha Joutsenlahden jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
Hyvinvointialueesta annetun lain mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Jotta syy eron myöntämiselle voi olla laissa tarkoitetuin tavoin pätevä, on sen oltava paikkansa pitävä. Valtuutettu Junnilan esittämät syyt erolleen valtuutetun tehtävistä perustuivat virheellisiin oletuksiin hänen esteellisyydestään sekä vaalikelvottomuudestaan ja niiden vaikutuksesta valtuutetun tehtävän hoitamiseen. Tähän nähden aluevaltuusto ei ollut voinut pitää Junnilan erolleen esittämiä perusteita laissa tarkoitettuna pätevänä syynä eron myöntämiseksi valtuutetun luottamustoimesta.
Oikeus totesi, että ottaen huomioon, että Junnila on pyytänyt eroa valtuutetun tehtävästään aluevaltuuston ensimmäisen kokouksen jälkeen, ei aluevaltuuston voida katsoa edes arvioineen sitä, onko Junnila tosiasiassa vaalikelvoton kaikkiin myöhemmin asetettaviin hyvinvointialueen lautakuntiin. Esitetty syy Junnilan erolle valtuutetun tehtävästä perustuu siten vain perustelemattomaan oletukseen hänen vaalikelvottomuudestaan hyvinvointialueen kaikkiin lautakuntiin. Lisäksi hallinto-oikeus toteaa, ettei asiassa ole edes väitetty, että Junnila olisi menettänyt vaalikelpoisuutensa aluevaltuustoon. Sekään, että valtuutettu mahdollisesti olisi vaalikelvoton hyvinvointialueen lautakuntiin, ei estäisi valtuutetun tehtävän hoitamista aluevaltuustossa. Vaikka Junnila olisikin vaalikelvoton hyvinvointialueen johonkin lautakuntaan tai lautakuntiin, ei tämän voida katsoa olevan pätevä syy saada eroa valtuutetun tehtävästä. Myöskään se, että valtuutettu ei vaalikelvottomuudestaan johtuen voisi tulla valituksi itselleen mieluisan lautakunnan jäseneksi, ei ole pätevä syy saada eroa valtuutetun tehtävästä.
Hallinto-oikeus määräsi, että aluevaltuuston edellä mainituilta osin kumottua päätöstä on kumotuiltakin osin edelleen noudatettava, kunnes hallinto-oikeuden päätös on lainvoimainen tai korkein hallinto-oikeus toisin määrää.
Hallinto-oikeus hylkäsi aluevalitukset siltä osin kuin aluevaltuusto oli päätöksellään 19.4.2022 myöntänyt valtuutettu Junnilalle hänen pyytämänsä eron aluehallituksen varajäsenen tehtävästä.

