San­na Jääs­ke­läi­nen

Jar­no Kuo­sa jou­tui työs­sään te­ke­mi­siin Po­rin kans­sa, kun oh­ja­si Ylel­le 20-osai­sen au­di­od­raa­man Kaik­ki huu­taa Din­go! Ko­ro­na­vuon­na 2020 il­mes­ty­nyt kuun­nel­ma­sar­ja sai suu­ren ylei­sön ja osal­taan käyn­nis­ti Din­go-huu­man uu­del­leen. Kuo­sa ker­too, mi­ten teki tuol­loin oh­jel­man taus­toi­tuk­sek­si mat­kan Po­riin, kävi esi­mer­kik­si Re­po­saa­res­sa ja Rat­taan­pyö­räs­sä ais­ti­mas­sa Din­gol­le tär­kei­tä paik­ko­ja.

– Pori on per­heen muis­tois­sa ol­lut tut­tu lap­suu­des­ta as­ti. Äi­ti­ni syn­tyi Po­ris­sa, mut­ta muut­ti pois 7-vuo­ti­aa­na, jo­ten mi­nun mum­mo­la­ni ei ol­lut tääl­lä, Kuo­sa ker­too.

Free­lan­cer-oh­jaa­ja­na useis­sa eri te­at­te­reis­sa työs­ken­nel­lyt Kuo­sa tu­tus­tui Sei­nä­jo­en kau­pun­gin­te­at­te­ris­sa sen tai­teel­li­seen joh­ta­jaan Chris­ti­an Lind­roo­siin. Kun Lind­roos siir­tyi Po­rin Te­at­te­rin joh­ta­jak­si, hän pyy­si Kuo­saa vie­rai­le­vak­si oh­jaa­jak­si en­sim­mäi­sen ker­ran. Vuon­na 2023 teh­ty Tu­li­tik­ku­teh­taan tyt­tö oli me­nes­tys, joka pää­si mu­kaan Tam­pe­reen Te­at­te­ri­ke­sään­kin. Jo sil­loin so­vit­tiin, et­tä Kuo­sa tu­lee työ­ryh­män­sä kans­sa uu­del­leen Po­riin.

– Mum­mo­la-elo­ku­van vah­va ta­ri­na pu­hut­te­li mi­nua ja olin yh­tey­des­sä sen oh­jaa­ja-kä­si­kir­joit­ta­jaan Tia Kou­voon. Hän an­toi mi­nul­le al­ku­pe­räi­sen kä­si­kir­joi­tuk­sen, jos­ta tein so­vi­tuk­sen. Sii­nä on vah­vat roo­lit, jo­ten se sopi mie­les­tä­ni Po­rin Te­at­te­riin, jos­sa on hyvä po­ruk­ka te­ke­mään täl­lai­nen jut­tu, Kuo­sa ker­too.

Mum­mo­lan kan­ta­e­si­ty­sen­si-il­ta on Po­rin Te­at­te­ris­sa 21. tam­mi­kuu­ta. Kuo­san mu­ka­na on tuo tut­tu työ­ryh­mä. La­vas­tuk­sen suun­nit­te­lee Juho Lindst­röm ja va­lot Lau­ri Lun­dahl. Pu­vut suun­nit­te­lee uu­te­na mu­kaan tul­lut Roo­sa Mart­tii­ni.

Jar­no Kuo­sa on al­ku­jaan Kirk­ko­num­mel­ta ja asu­nut koko ai­kui­si­kän­sä Hel­sin­gis­sä. Hän val­mis­tui Te­at­te­ri­kor­ke­a­kou­lun oh­jauk­sen kou­lu­tu­soh­jel­mas­ta 2011. Al­ku­jaan te­at­te­rin pa­riin hän läh­ti ylä­kou­lun seit­se­män­nen luo­kan jäl­kei­se­nä ke­sä­nä.

– Pari luo­kal­la­ni ol­lut­ta punk­ka­ria sa­noi, et­tä "sun pi­tää tul­la te­at­te­ri­lei­ril­le". Me­nin ja sen jäl­keen aloin har­ras­taa Ma­sa­lan nuo­ri­so­te­at­te­ris­sa. Olen ai­na ol­lut kiin­nos­tu­nut ni­me­no­maan te­at­te­ris­ta, en niin­kään elo­ku­vas­ta. Li­säk­si olen teh­nyt au­di­od­raa­mo­ja.

Kuosa ohjasi Porissa vuonna 2023 Tulitikkutehtaan tyttö -näytelmän, joka pääsi mukaan Tampereen Teatterikesään. Jo silloin sovittiin, että hän tulee työryhmänsä kanssa uudelleen Poriin. Kuva: Sanna Jääskeläinen

Kuo­san tuo­re au­di­od­raa­ma­oh­jaus on Ylel­le teh­ty 10-osai­nen Hec­tor – as­falt­tip­rins­sin tie, joka jul­kais­tiin mar­ras­kuus­sa. Jou­lu­kuun lo­pul­la il­mes­tyi hä­nen oh­jaa­man­sa ruot­sin­kie­li­nen au­di­od­raa­ma Up­pd­rag Bal­kan. Se ker­too Eli­sa­beth Reh­nis­tä ja hä­nen työs­tään Bal­ka­nin ih­mi­soi­keus­ra­por­toi­ja­na, jos­sa hän oli muun mu­as­sa en­sim­mäis­ten tark­kai­li­joi­den jou­kos­sa Sreb­re­ni­can jouk­ko­hau­doil­la.

– Kä­vin pa­ri­kymp­pi­se­nä Kar­jaal­la kan­sa­no­pis­ton te­at­te­ri­lin­jan ja olen sen jäl­keen teh­nyt töi­tä mo­lem­mil­la kie­lil­lä. It­se asi­as­sa ope­tin­kin yh­den vuo­den Kar­jaan opis­tos­sa. Eli­sa­beth Reh­nis­tä ker­to­va au­di­od­raa­ma oli oma ide­a­ni, jon­ka esit­te­lin Svens­ka Ylel­le, Kuo­sa ker­too.

Työ­ryh­mä kävi 12 ker­taa haas­tat­te­le­mas­sa nyt 90-vuo­ti­as­ta Reh­niä. Myös Up­pd­rag Bal­kan löy­tyy Yle Aree­nas­ta.

Töis­sään Kuo­sal­la on ta­voit­tee­na teh­dä hy­vin kir­joi­tet­tui­hin, tuo­rei­siin ko­ti­mai­siin teks­tei­hin pe­rus­tu­via näy­tel­miä ja kuun­nel­mia – mie­lel­lään kan­ta­e­si­tyk­si­nä. Hän ker­too pi­tä­vän­sä Aki Kau­ris­mä­en luo­mas­ta maa­il­mas­ta ja tuo­van­sa sitä mie­lel­lään te­at­te­riin. Po­ris­sa näh­dyn Tu­li­tik­ku­teh­taan ty­tön li­säk­si hän on teh­nyt Var­jo­ja pa­ra­tii­sis­sa Ou­luun ja Kau­as pil­vet kar­kaa­vat Jy­väs­ky­län kau­pun­gin­te­at­te­riin.

– Vi­su­aa­li­nen ja fyy­si­nen ta­ri­nan­ker­ron­ta, joka on näyt­te­li­jä­läh­töis­tä, osuu ai­kaan ja kon­teks­tiin. Si­ten kat­so­ja voi tun­nis­taa ja eläy­tyä ha­vain­toi­hin ja ko­ke­muk­siin, hän ki­teyt­tää.

Mum­mo­la-näy­tel­mä al­kaa elo­ku­van ta­voin jou­lun vie­tos­ta, jon­ka ri­tu­aa­li­mai­seen ole­muk­seen usein ki­tey­ty­vät per­heen ja su­vun yh­des­sä­o­lon ilot ja vai­keu­det. Kuo­sa us­koo, et­tä Mum­mo­la löy­tää Po­ris­sa ylei­sön­sä.

– Tu­li­tik­ku­teh­taan ty­tön näh­neet ko­ki­vat te­at­te­rin vi­su­aa­li­suu­den ja laa­jan il­mai­sun. Sa­moil­la jäl­jil­lä ol­laan nyt. Elo­ku­va on usein to­del­li­suu­den van­ki, mut­ta te­at­te­ris­sa on lupa re­vi­tel­lä voi­ma­va­ro­ja ja aset­taa asi­oi­ta eri va­loon. Huu­mo­rin, lei­kin ja sil­mä­nis­kun ele­ment­ti on läs­nä, hän ku­vai­lee.

Näin syn­tyy kat­so­jal­le elä­vä ko­ko­nai­suus.

– Tai oi­ke­as­taan kat­so­ja syn­nyt­tää sen it­se, oh­jaa­ja muis­tut­taa.