Timo Sa­vu­nen

Muis­tat­te var­maan fan­ta­si­a­ta­ri­nan, jos­sa seik­kai­le­vat Val­koi­nen Kani, Hert­ta­ku­nin­ga­tar, Ir­vi­kis­sa, Hul­lu Ha­tun­te­ki­jä ja mo­net muut mai­ni­ot hah­mot, sekä tie­ten­kin it­se pää­hen­ki­lö Ali­ce, suo­ma­lai­sit­tain Lii­sa. Ky­sees­sä on luon­nol­li­ses­ti Le­wis Car­rol­lin ra­kas­tet­tu klas­sik­ko­ta­ri­na Lii­sa Ih­me­maas­sa. Te­at­te­ri Mo­ni­kas­vot toi tä­män hie­non te­ok­sen näyt­tä­möl­le kult­tuu­ri­ta­lo An­nik­sel­la.

Se, et­tä ni­me­no­maan ky­sei­nen näy­tel­mä pää­tyi Mo­ni­kas­vo­jen kä­sit­te­lyyn, oli sekä osien sum­maa, et­tä sat­tu­maa, ker­too Mo­ni­kas­vo­jen oh­jaa­ja An­ni­ka Val­lin.

– Tu­lin it­se Mo­ni­kas­voi­hin noin vuo­si sit­ten, ja sil­loin mei­dän vuo­den tee­mak­si va­lit­tiin ko­me­dia. Teim­me pal­jon imp­ro­vi­saa­ti­o­ta ja klov­ne­ri­aa pit­kin vuot­ta, ja haim­me te­ke­mi­seen si­säis­tä ilon läh­det­tä. Ker­ran olim­me vain ton­ki­mas­sa pu­vus­ta­moa, ja kat­so­mas­sa mitä kaik­kea siel­tä löy­tyy. Lo­pul­ta tör­mä­sim­me isoi­hin, pit­kiin, val­koi­siin jä­nik­sen kor­viin, ja sii­tä läh­ti lo­pul­li­nen kim­mo­ke Lii­saan Ih­me­maas­sa, An­ni­ka nau­rah­taa.

Te­at­te­ri Mo­ni­kas­voil­la on jo vuo­si­kym­men­ten mit­tai­set pe­rin­teet, ja vai­kut­ta­va esi­tys­his­to­ria. Po­ris­sa ja lä­hi­seu­dul­la on usei­ta hie­no­ja har­ras­ta­ja­te­at­te­ri­ryh­miä, mut­ta Mo­ni­kas­voil­la on myös oma, tiet­ty ide­o­lo­gi­an­sa.

– Me olem­me ma­ta­lan kyn­nyk­sen ope­tus­te­at­te­ri. Meil­lä moka on lah­ja. Kai­kil­la on lupa on­nis­tua ja epä­on­nis­tua, ja ke­hit­tyä näyt­te­li­jä­nä omaa tie­tään, niin et­tä jo­kais­ta tu­e­taan. Me ope­tam­me te­at­te­rin te­ke­mis­tä, ja sa­mal­la to­teu­tam­me esi­tyk­siä, An­ni­ka Val­lin va­lai­see.

– Lii­sa Ih­me­maas­sa on myös mei­dän näyt­töm­me sii­tä, et­tä lap­sil­le suun­nat­tua te­at­te­ria voi­daan teh­dä to­del­la laa­duk­kaas­ti, vaik­ka mo­nes­ti se on­kin ali­ar­vos­tet­tua, hän li­sää.

Liisaa näyttelee Erika Björkman. Kuva: Jonne Vallinen

An­ni­kan oh­jauk­ses­sa Lii­saa näyt­te­lee Eri­ka Björk­man, joka to­sie­lä­mäs­sä­kin pu­to­si tie­tyl­lä ta­val­la ka­nin ko­loon muut­ta­es­saan vuo­si sit­ten Pir­kan­maal­ta Po­riin. Mo­ni­kas­voi­hin ai­em­min lä­hin­nä mu­sii­kin pa­ris­sa toi­mi­nut nai­nen ve­det­tiin, jos ei nyt ihan vä­ki­sin, niin ai­na­kin mo­nien hou­kut­te­lui­den myö­tä.

– Osal­lis­tuin vii­me ke­vää­nä Kan­sa­lai­so­pis­ton imp­ro-kurs­sil­le, ja siel­lä oli mu­ka­na usei­ta mo­ni­kas­vo­lai­sia, jot­ka pyy­si­vät mu­kaan. Kun vie­lä Po­rin Te­at­te­ris­sa ylei­sös­sä is­tu­es­sa­ni­kin vie­reen sat­tui yk­si ryh­män jä­se­nis­tä, niin se al­koi tun­tua jo joh­da­tuk­sel­ta, Eri­ka hy­myi­lee.

– Mut­ta on ol­lut ihan mah­ta­vaa! Meil­lä on niin lois­ta­va po­ruk­ka, joka kan­taa joka ti­lan­tees­sa, hän heh­kut­taa.

Sa­mas­sa pöy­dän ää­reen pö­läh­tä­vät sekä Mie­le­tön Jä­nis, et­tä Pa­pu­kai­ja, joka to­sin on näy­tel­mäs­sä myös Kort­ti 7. Miik­ka Yli-Hon­gis­to ja Mei­ju Sa­lo­nen yh­ty­vät Eri­ka Björk­ma­nin yli­sa­noi­hin.

– Ai­em­min pa­lau­te on saat­ta­nut ol­la ai­ka an­ka­raa. An­ni­ka­kin on vaa­ti­va, mut­ta hän osaa an­taa kri­tii­kin sa­mal­la peh­me­äs­ti mut­ta lu­jas­ti, luon­neh­tii Mei­ju Sa­lo­nen.

– Ylei­nen il­ma­pii­ri on myös sel­väs­ti ren­nom­pi nyt, tuu­mii kol­mi­sen vuot­ta mu­ka­na ol­lut Miik­ka Yli-Hon­gis­to, pit­kiä kor­vi­aan pi­del­len – juu­ri nii­tä kor­via, jot­ka taan­noin put­kah­ti­vat pu­vus­tos­ta esiin.

Ei epäi­lys­tä­kään et­tei­kö kor­kea vaa­ti­mus­ta­so yh­dis­tet­ty­nä te­ke­mi­sen iloon nä­kyi­si myös näyt­tä­möl­lä. Sa­moin in­to­hi­mo – sil­lä kyl­lä Mo­ni­kas­vois­sa­kin rä­jäh­del­lään, kun odo­tet­tu en­si-il­ta lä­hes­tyy. Mu­ka­na on 18 näyt­te­li­jää, ikä­hai­ta­ril­taan tei­ni-ikäi­ses­tä elä­ke­läi­seen.

Yh­tei­sö­te­at­te­rin rik­kaut­ta on myös se, et­tä te­ki­jät saa­vat to­teut­taa it­se­ään mo­nin eri ta­voin. Eri­ka Björk­man­kin pait­si näyt­te­lee, myös vas­taa näy­tel­män ko­re­og­ra­fi­as­ta.

– En var­mas­ti oli­si it­se tar­jou­tu­nut sii­hen, mut­ta An­ni­ka on tark­ka­nä­köi­nen, ja eh­dot­ti ko­re­og­ra­fi­an te­ke­mis­tä mi­nul­le, Eri­ka kiit­te­lee.

Lii­sas­ta Ih­me­maas­sa Eri­ka Björk­ma­nil­la on muis­to­ja jo VHS-ka­set­ti­a­joil­ta.

– Olen näy­tel­mään pa­neu­tu­mi­sen myö­tä op­pi­nut ym­mär­tä­mään Lii­saa uu­del­la ta­val­la. On kiin­nos­ta­vaa sy­ven­tyä nä­ke­mään lap­sen sil­min mil­tä ai­kuis­ten si­säi­nen ja ul­koi­nen maa­il­ma näyt­tä­vät, Eri­ka poh­tii.

Eri­ka Björk­man ko­ros­taa myös näyt­te­li­jöi­den ja ylei­sön vä­lis­tä vuo­ro­vai­ku­tus­ta. Sa­moin te­kee oh­jaa­ja An­ni­ka Val­lin.

– Oli­si upe­aa, jos esi­tyk­sen myö­tä ylei­sös­sä syn­tyi­si ki­pi­nää te­at­te­ria koh­taan, ja oli­si niin ma­gee­ta, et­tä ha­lu­ai­si it­se­kin ol­la mu­ka­na, An­ni­ka in­tou­tuu.

– Ja minä toi­von, et­tä ylei­sö rä­jäh­täi­si nau­ra­maan, huik­kaa Miik­ka yli-Hon­gis­to, kun­nes loik­kii taas mat­koi­hin­sa.

Li­sä­tie­toa: https://mo­ni­kas­vot.fi/wp/ajan­koh­tais­ta/