Mathias Sandberg trio musisoi Porin Rosenlew-museolla maksuttomassa konsertissa
Jazzkitaristi ja säveltäjä Mathias Sandbergin pitkään odotettu trio-albumi The Captain ilmestyi viime vuonna, ja hän teki levyn myötä 60 konsertin levynjulkaisukiertueen Enontekiöltä Helsinkiin ja myös Pori Jazzin kautta. Suuren kysynnän vuoksi yhtye, jossa soittavat kontrabasisti Zacharias Holmkvist ja rumpali Stefan Brokvist lähtee nyt uudelle kiertueelle, joka saapuu Porin Rosenlew-museoon lauantaina 18. toukokuuta kello 18. Konserttiin on vapaa pääsy.
Mathias Sandberg, jota amerikkalaisessa musiikkilehdessä Jazziz Magazinessa on kutsuttu "yhdeksi Suomen parhaiten varjelluista salaisuuksista", kuuluu maamme aktiivisimpiin jazzmuusikoihin. Hän on opiskellut New Yorkin Manhattan School of Musicissa ja Bostonin Berklee College of Musicissa, ja työskennellyt muun muassa Georg Riedelin, Pierre Swärdin, Peter Asplundin, Nick Mancinin, Jukka Eskolan, Teppo Mäkysen ja Manuel Dunkelin kanssa. Sandberg tekee vuosittain satakunta jazzkonserttia ja on kiertänyt sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa.
Konserteissa kuullaan Sandbergin omalaatuista ”hard swingin', groovy & soulful jazz”-sekoitusta vahvoilla melodioilla, rytmisesti leikkisää improvisaatiota ja lähes telepaattista yhteissoittoa.