Tui­ja Saa­ri­nen

Rau­ma­lais­läh­töi­sen Juk­ka-Pek­ka Pal­vi­ai­sen tuo­reim­man dek­ka­rin, Lu­mi­ak­vaa­ri­on, kan­nes­sa on Kii­kar­tor­ni, ja kir­jan en­sim­mäi­set kap­pa­leet vie­vät su­mui­sel­le Sy­vä­rau­man­lah­del­le. Pian luk­sus­ta­lon ran­nal­ta löy­tyy huk­ku­nut nai­nen, ja muu­ta­man päi­vän si­säl­lä ruu­mii­ta on yh­teen­sä kol­me. Ri­ko­sy­li­kons­taa­pe­li Tee­mu Taik­ko­sen on jäl­leen ai­ka tart­tua toi­meen.

Ny­ky­ään Sas­ta­ma­las­sa asu­va Pal­vi­ai­nen (s. 1967) on viet­tä­nyt lap­suu­ten­sa ja nuo­ruu­ten­sa Rau­mal­la, ja Rau­man hän on usein va­lin­nut kir­jo­jen­sa ta­pah­tu­ma­ym­pä­ris­tök­si ai­na vuon­na 2003 il­mes­ty­nees­tä Rei­no-esi­kois­ro­maa­nis­taan läh­tien.

Eri­tyi­sen tär­keä osa ym­pä­ris­töl­lä on hä­nen mu­kaan­sa dek­ka­reis­sa.

– Dek­ka­rei­den ta­pah­tu­ma­ym­pä­ris­tö on mel­kein kuin yk­si pää­hen­ki­löis­tä. Rau­ma so­pii hy­vin dek­ka­rei­den näyt­tä­mök­si: hyö­dyn­nän pal­jon muun mu­as­sa mer­ta, ja Taik­ko­nen esi­mer­kik­si asuu Van­has­sa Rau­mas­sa, mikä tuo idyl­li­syyt­tä kir­joi­hin. Pyö­ri­tän Taik­kos­ta myös Rau­man mo­nis­sa ra­vin­to­lois­sa ja kah­vi­lois­sa, jois­sa it­se­kin tyk­kään käy­dä ai­na kun olen tääl­lä, to­te­aa Pal­vi­ai­nen.

Rau­ma­lai­sil­le osa lu­ku­nau­tin­nos­ta on­kin bon­gail­la Pal­vi­ai­sen te­ok­sis­ta tut­tu­ja kul­mia.

– Vä­lil­lä kus­tan­nus­toi­mit­ta­ja­ni sa­noo­kin, et­tä täy­tyy­kö kaik­ki ka­dun­ni­met mai­ni­ta. Tie­dän kui­ten­kin, et­tä rau­ma­lai­sis­ta on ki­vaa, kun tie­tää, mis­sä kir­jois­sa mil­loin­kin lii­ku­taan.

Lu­mi­ak­vaa­rio on kol­mas osa Taik­ko­nen Rau­mal­ta -dek­ka­ri­sar­jas­ta, jon­ka en­sim­mäi­nen osa il­mes­tyi vuon­na 2024. Sen ta­pah­tu­mat si­joit­tu­vat vuo­teen 2023. Yk­si rau­ma­lai­sil­le tu­tuis­ta pai­kois­ta on van­ha po­lii­si­a­se­ma Val­ta­ka­dul­la, tuol­loin Wan­ha Kyt­tis, joka on kir­jas­sa Taik­ko­sen kan­ta­paik­ka. Ny­ky­ään his­to­ri­al­li­ses­sa ra­ken­nuk­ses­sa toi­mii Ra­vin­to­la Kis­sa­la, jos­sa juh­lit­tiin Lu­mi­ak­vaa­ri­on jul­kis­ta­mis­ta.

Taikkonen Raumalta -dekkarisarja vilisee raumalaisille tuttuja paikkoja. Kuva: Tuija Saarinen

Pal­vi­ai­nen on kou­lu­tuk­sel­taan las­ten­tar­ha­no­pet­ta­ja. Hän on ai­kuis­ten ro­maa­nien li­säk­si kir­joit­ta­nut kol­mi­sen­kym­men­tä las­ten- ja nuor­ten­ro­maa­nia.

– Päi­vä­ko­dis­sa työs­ken­nel­les­sä opin, mil­lai­nen huu­mo­ri me­nee lap­sil­la läpi. Sitä olen voi­nut hyö­dyn­tää kir­jai­li­jan työs­sä­ni.

Pal­vi­ai­nen ko­kee vah­vas­ti ole­van­sa rau­ma­lai­nen, vaik­ka ko­ti­paik­ka on vuo­des­ta 1991 ol­lut Sas­ta­ma­la.

– Käym­me vai­mo­ni kans­sa Rau­mal­la mel­kein joka toi­nen vii­kon­lop­pu nyt, kun meil­lä on tääl­lä tu­ki­koh­ta­na pie­ni asun­to. Haa­vee­na on muut­taa ta­kai­sin Rau­mal­le, kun rou­va jää eläk­keel­le.

Rau­ma­lai­sia tie­tys­ti kiin­nos­taa, on­ko Taik­ko­sel­la esi­ku­vaa to­del­li­suu­des­sa.

– Ei ole. Olen kir­joit­ta­nut Taik­ko­sel­le sel­lai­sia omi­nai­suuk­sia, joi­ta ha­lu­ai­sin it­sel­le­ni. Hän on roh­kea, ur­hei­lul­li­nen ja kä­te­vä kä­sis­tään. Yh­teis­tä meil­lä ovat sa­mat lap­suu­den­mai­se­mat Pa­ro­al­hos­sa ja se, et­tä me mo­lem­mat olem­me har­maan­tu­via her­ras­mie­hiä.

Tuomas Marjamäki varttui Kummeli-ryhmän kotipitäjässä Kangasalla ja oli kahdeksannella luokalla, kun ryhmä nousi pinnalle. Kummeli – Vihko kiinni on vuonna 2015 ilmestyneen kirjan Kummeli – erittäin hyvin sanottu perusteellisesti päivitetty laitos. Kuva; Tuija Saarinen

Mar­ja­mä­ki päi­vit­ti Kum­me­li-raa­ma­tun ajan ta­sal­le

Tuo­mas Mar­ja­mä­ki edus­ti Pal­vi­ai­sen kir­jan­jul­kis­tus­ti­lai­suu­des­sa tä­män kus­tan­ta­moa, mut­ta mies on Pal­vi­ai­sen ta­voin myös tuot­te­li­as kir­jai­li­ja. Tänä vuon­na hä­nel­tä on jul­kais­tu te­ok­set Jark­ko Tam­mi­nen ‒ Ker­ran­kin it­se­nään ja Kum­me­li ‒ Vih­ko kiin­ni.

Kum­me­li ‒ Vih­ko kiin­ni on vuon­na 2015 il­mes­ty­neen kir­jan Kum­me­li ‒ erit­täin hy­vin sa­not­tu pe­rus­teel­li­ses­ti päi­vi­tet­ty lai­tos, joka si­säl­tää rei­lus­ti uut­ta ma­te­ri­aa­lia ku­lu­nei­den yh­den­tois­ta vuo­den var­rel­ta.

– Se on Kum­me­li-raa­mat­tu, joka on päi­vi­tet­ty ajan ta­sal­le. Voin suo­si­tel­la sitä niil­le, jot­ka ra­kas­ta­vat Kum­me­lia ja niil­le, jot­ka vi­haa­vat Kum­me­lia.

Kum­me­li oli Mar­ja­mä­en mu­kaan ai­nut­laa­tui­nen il­miö ja enem­män kuin su­ku­pol­vi­ko­ke­mus.

– Ai­tous ja kes­ki­näi­ses­tä haus­kan­pi­dos­ta läh­te­vä te­ke­mi­nen hei­jas­tui­vat myös mui­hin viih­de­a­lan te­ki­jöi­hin ja va­paut­ti­vat te­ke­mään enem­män va­paal­la kä­del­lä ja ren­nom­min.

Kum­me­lin mer­ki­tyk­ses­tä ker­too myös se, et­tä suru-uu­ti­nen Kum­me­li-jä­se­nen Heik­ki Sil­ven­noi­sen kuo­le­mas­ta jou­lu­kuus­sa 2024 ta­voit­ti jopa lap­set.

– 12-vuo­ti­as tyt­tä­re­ni huu­dah­ti uu­ti­sen kuul­les­saan, et­tä ”ton­nin se­te­li on kuol­lut!” vii­ta­ten lap­sil­le­kin tut­tuun Ton­nin se­te­li -mee­miin.

Jark­ko Tam­mi­sen elä­mä­ker­taa var­ten Mar­ja­mä­ki käy­tän­nös­sä lä­hes asui Tam­mi­sen kans­sa puo­len­tois­ta vuo­den ajan. Haas­tat­te­lu­tun­te­ja ker­tyi kym­me­niä ja ma­te­ri­aa­lia kak­si muut­to­laa­ti­kol­lis­ta. Tam­mi­sen li­säk­si hän haas­tat­te­li kah­ta­kym­men­tä imi­taat­to­rin lä­hi­pii­riin kuu­lu­vaa ih­mis­tä.

– Tam­mi­ses­ta vä­lit­tyy kir­jas­sa erit­täin kilt­ti ja ra­kas­tet­ta­va kuva, mut­ta toki ri­vien vä­leis­sä on sär­mää­kin, to­te­aa Mar­ja­mä­ki.

Mie­len­kiin­toi­nen yk­si­tyis­koh­ta on, et­tä ää­ni­kir­jas­sa Jark­ko Tam­mi­nen tul­kit­see it­se kir­jas­sa ole­vat imi­taa­tio-osuu­det.