Maa­rit Kaut­to

Ko­din pe­rin­tö­nä ka­las­tus ja met­säs­tys ovat lä­hel­lä Hem­mo Ruu­su­sen sy­dän­tä, mut­ta vii­me vuo­si­na suu­rek­si in­to­hi­mok­si on nous­sut myös luon­non va­lo­ku­vaa­mi­nen.

– Mi­nul­la on kak­si pal­jon van­hem­paa vel­jeä. Olen niin sa­no­tus­ti per­heen il­ta­täh­ti. Iso­vel­jien kans­sa kä­vin pie­nes­tä pi­tä­en ka­las­sa ja met­säl­lä. 15-vuo­ti­aa­na suo­ri­tin met­säs­tys­kor­tin ja os­tin toi­sel­ta vel­jel­tä en­sim­mäi­sen hau­lik­ko­ni. Met­säs­tin lä­hin­nä sor­sia, met­sä­ka­na­lin­tu­ja ja jä­nik­siä.

Hem­mon mie­les­tä met­säs­tä­mi­nen ei sul­je pois luon­non kun­ni­oit­ta­mis­ta ja ar­vos­tus­ta, päin vas­toin. Met­säs­tys on kes­tä­vää luon­non käyt­töä, ku­ten on myös ka­las­tus, mar­jas­tus tai sie­nes­tys. Met­säs­tä­jät ha­lu­a­vat ni­me­no­maan suo­jel­la luon­toa. Met­säs­ty­sa­joil­la, pyyn­ti­lu­vil­la ja muil­la ra­joi­tuk­sil­la met­säs­tys­tä sää­del­lään ja pi­de­tään se kes­tä­vä­nä.

– Är­syt­tää, kun so­mes­sa met­säs­tä­jät lei­ma­taan ve­ren­hi­moi­sik­si tap­pa­jik­si. It­sel­le­ni esi­mer­kik­si saa­liin saa­mi­nen ei ole kos­kaan ol­lut se tär­kein asia, vaan luon­nos­sa liik­ku­mi­nen. Luon­nos­ta saa­tu ra­vin­to, myös liha, on eet­tis­tä, kun se han­ki­taan lu­van ja kan­nan eh­doil­la ja riis­taa am­mu­taan har­ki­ten ai­heut­ta­mat­ta eläi­mel­le tar­pee­ton­ta kär­si­mys­tä.

Hem­mo muis­taa hy­vin ne ajat, kun Ko­ke­mä­en­jo­en suis­to oli riis­ta­lin­tu­ja pul­lol­laan. Tänä päi­vä­nä joen re­he­vöi­ty­mi­nen on vä­hen­tä­nyt ve­si­lin­tu­kan­to­ja mer­kit­tä­väs­ti.

– Muis­tan kuin­ka lap­suu­te­ni Hals­sis­sa tai­vas pi­me­ni il­maan nous­seis­ta lin­nuis­ta, kun sor­sas­tus­kau­si al­koi 20. elo­kuu­ta ja en­sim­mäi­nen lau­kaus am­mut­tiin. Ny­ky­ään lin­tu­ja on mur­to-osa sii­hen ver­rat­tu­na, Hem­mo miet­tii.

Luon­nos­sa Hem­moa vie­hät­tää rau­ha.

– En ole kos­kaan ol­lut ko­vin so­si­aa­li­nen ih­mi­nen. Per­heel­läm­me on met­säs­tys­ma­ja Par­ka­nos­sa, sy­väl­lä kor­ves­sa, mis­sä on myös pie­niä suo- ja met­sä­lam­pia. Yk­si par­hai­ta ko­ke­muk­si­a­ni on, kun koi­ran kans­sa kah­des­taan olem­me räm­pi­neet met­säs­sä mon­ta ki­lo­met­riä ja sit­ten is­tah­dam­me lam­men ran­nal­le le­pää­mään ja kah­vit­te­le­maan. Sitä kä­sit­tä­mä­tön­tä rau­haa ja hil­jai­suut­ta ei voi sa­noin ku­vail­la. Siel­lä kor­ves­sa ei kuu­lu lii­ken­teen ää­niä, kor­kein­taan tuu­len hu­mi­naa puis­sa.

Luonnon valokuvaaminen on viime vuosina noussut Hemmon suureksi intohimoksi.

Vii­me vuo­det met­säs­tys on ol­lut tau­ol­la, sil­lä Hem­mon edel­li­nen koi­ra El­la oli eläk­keel­lä ja nuo­ren eng­lan­ninsp­rin­gers­pa­nie­li Mar­tan kou­lu­tus vie­lä kes­ken. Saa­lis­ta nou­ta­va koi­ra on tär­keä osa met­säs­tys­har­ras­tus­ta.

– Toi­vee­na on, et­tä en­si syk­sy­nä pää­si­sin jon­kin ver­ran met­säl­le ja Mart­ta pää­si­si ”töi­hin­sä”. Met­säs­tys on toki vä­hen­ty­nyt pal­jon, kos­ka va­lo­ku­vauk­sen kaut­ta olen löy­tä­nyt uu­den ta­van pääs­tä luon­toon. Ka­me­ra ja kii­ka­rit ovat ny­ky­ään mu­ka­na aseen si­jas­ta. Haa­vee­na­ni on saa­da kuva niin mo­nes­ta lin­tu­la­jis­ta kuin mah­dol­lis­ta. Toki ku­vaan luon­toa muu­ten­kin.

Meri-Po­ris­sa luon­toa riit­tää ku­vat­ta­vak­si. Alue on yk­si lin­tu­rik­kaim­mis­ta Suo­mes­sa, sen li­säk­si on met­sää, mer­ta ja jo­ki­suis­toa. Hem­mo ja Mart­ta-koi­ra kul­jes­ke­le­vat luon­nos­sa joka päi­vä sääs­sä kuin sääs­sä.

– Erää­nä päi­vä­nä vii­me ke­sä­nä koh­ta­sin il­vek­sen. Sain sii­tä mel­ko hy­vän ku­van­kin. Olen kul­ke­nut luon­nos­sa noin 50 vuot­ta ja nyt vas­ta sen il­vek­sen näin. Kau­an se ot­ti, Hem­mo nau­raa.

– Mie­leen pai­nu­nei­ta ko­ke­muk­sia on se­kin, kun ai­van yl­lät­tä­en näin ja sain jo­ki­suis­tos­sa ku­vat­tua maa­kot­kan. Ja ker­ran löy­sin Suo­mes­sa ää­rim­mäi­sen har­vi­nai­sen pus­si­ti­ai­sen tai­dok­kaan, huo­pa­mai­sen ja pus­si­mai­sen pe­sän, jon­ka se ra­ken­taa ta­val­li­sim­min koi­vun tai pa­jun ok­saan roik­ku­maan. Mi­nul­la on tämä pesä edel­leen tal­les­sa muis­to­na.

Am­ma­til­taan Hem­mo on puu­sep­pä ja yk­si­ny­rit­tä­jä. Hä­nel­lä on ko­to­naan Po­rin Enä­jär­vel­lä oma Hem­mon vers­tas, jos­sa syn­tyy muun mu­as­sa ko­din pie­ne­si­nei­tä, kylt­te­jä, leik­kuu­lau­to­ja, avai­men­pe­riä ja jopa kor­va­ko­ru­ja. Ti­lauk­ses­ta on­nis­tu­vat kai­ken­lai­set puu­työt huo­ne­ka­luis­ta läh­tien.

– Luon­to­har­ras­tuk­sen ja va­lo­ku­vaa­mi­sen kan­nal­ta on kä­te­vää, et­tä olen it­se oma po­mo­ni. Voin läh­teä päi­väl­lä va­loi­saan ai­kaan muu­ta­mak­si tun­nik­si luon­toon ja jat­kaa sit­ten hom­mia il­lal­la. Kun ai­kaa jää ja jak­sa­mis­ta riit­tää, val­mis­tan myös lin­nuil­le ja le­pa­koil­le pönt­tö­jä. Tänä ke­vää­nä vein sa­lai­seen, vai­ke­a­kul­kui­seen paik­kaan yh­den pön­tön leh­to­pöl­löä var­ten ja nyt olen mel­ko var­ma, et­tä pöl­lö on va­lin­nut pön­tön ko­dik­seen, Hem­mo hy­myi­lee.

Hem­mo on siir­tä­nyt rak­kau­den luon­toon myös kah­del­le, nyt jo ai­kui­sel­le tyt­tä­rel­leen Jan­nil­le ja Em­mil­le. Myös vai­mo Sir­pa naut­tii luon­nos­sa ret­kei­lys­tä.

– Kun lap­set oli­vat pie­niä, teim­me pal­jon luon­to­ret­kiä, kä­vim­me lin­tu­tor­neis­sa ja ty­töt op­pi­vat tun­nis­ta­maan lin­tu­ja. Ret­kei­lem­me vä­lil­lä vie­lä­kin kaik­ki yh­des­sä ja nyt mu­ka­na on jo las­ten­lap­si­a­kin, Hem­mo jut­te­lee.