En­nal­lis­ta­mi­nen on päi­vän sana. Edus­kun­nas­sa käy­dään kes­kus­te­lua Eu­roo­pan ko­mis­si­on esi­tyk­ses­tä, jon­ka mu­kaan ai­na­kin vii­de­so­sa EU:n maa- ja me­ri­a­lu­eis­ta en­nal­lis­tet­tai­siin vuo­teen 2030 men­nes­sä. Suo­mes­sa pi­täi­si esi­mer­kik­si tur­ve­maat luon­non­ti­lais­taa muis­tut­ta­maan 1950-lu­kua.

Sii­tä­pä sain ki­pi­nän en­nal­lis­taa ruo­ka­puol­ta­ni li­sää­mäl­lä ai­na­kin sen vii­de­so­san pe­ru­nan syö­mis­tä. Ai­van 50-lu­vun mal­liin en mene, vaik­ka muis­tan­kin elä­väs­ti sen ajan ruo­kai­lut ko­ti­ni pir­tin pit­kän pöy­dän ää­res­sä, jos­sa syö­jiä saat­toi ol­la tois­ta kym­men­tä. Sun­nun­tai­aa­mui­sin teh­tä­vä­ni oli ha­kea kel­la­ris­ta äm­pä­ril­li­nen pe­ru­noi­ta, pes­tä nii­tä vä­hän ja kuo­ria kaik­ki. Pe­ru­nat kei­tet­tiin suu­res­sa mus­tas­sa pa­das­sa, min­kä jäl­keen isän teh­tä­vä­nä oli sur­voa ne muu­sik­si. Äi­ti sa­noi, et­tä sen vuok­si pot­tu­voi syö­dään sun­nun­tai­na, kun isä iso­na mie­he­nä jak­saa sur­voa pe­ru­nat.

Pot­tu­voi pan­tiin lau­ta­sil­le, vie­lä mah­ta­va voi­sil­mä, ja ruo­ka oli val­mis. Tä­män sun­nun­tai­a­te­ri­an kruu­na­si jo­kai­sen lau­ta­sen vie­res­sä ole­va vii­li­kip­po, jos­ta otet­tiin sa­mal­la lu­si­kal­la vuo­roin muu­sin kans­sa.

Lu­ki­oai­ka­ni osui myös en­nal­lis­ta­mis­vuo­si­kym­me­nel­le, jol­loin asuin kämp­pik­se­ni Maj-Lian kans­sa oma­ko­ti­ta­lon ylä­ker­ras­sa ole­vas­sa huo­nees­sa. Siel­lä oli keit­to­le­vy, jon­ka pääl­lä tein joka päi­vä meil­le mait­ta­van ate­ri­an. Kei­tin pe­ru­noi­ta ja tein rus­ke­an kas­tik­keen, jota var­ten olim­me os­ta­neet mar­ga­rii­ni­pa­ke­tin ja veh­nä­jau­ho­pus­sin, lau­ta­nen täy­teen, ja hy­vää oli. Maj-Lia tis­ka­si.

En­nal­lis­ta­mi­se­ni sai vä­hän sur­ke­an alun, kun os­tin vih­re­än pus­sin pe­ru­noi­ta, jot­ka oli­vat­kin kaik­ki vih­rei­tä. Pe­ru­na vih­re­ät osat ja vi­her­ty­neet pe­ru­nat ovat myr­kyl­li­siä, sen muis­tan jo siel­tä 50-lu­vul­ta. Va­li­tin kes­kus­liik­kee­seen ja sain pos­tis­sa vii­den eu­ron lah­ja­kor­tin, jol­la teen uu­den os­to­y­ri­tyk­sen.

Pe­ru­nal­la siis olen kas­va­nut. Se on­kin mai­nio ruo­ka-ai­nes si­säl­tä­en suu­ret mää­rät hi­ve­nai­nei­ta ja kaik­ki vi­ta­mii­nit lu­kuu­not­ta­mat­ta B 12:ta ja D-vi­ta­mii­nia. Mei­dän hy­vät pe­ru­nam­me hak­kaa­vat men­nen tul­len niin pas­tat, rii­sit kuin mais­sit­kin. Ja mi­ten help­poa on vaik­ka keit­tää pe­ru­nat, var­sin­kin kun nyt nii­tä saa myös val­miik­si pes­tyi­nä. Pe­ru­na­las­tut ja rans­ka­lai­set ovat me­net­tä­neet val­mis­tuk­ses­saan ai­ka pal­jon, mut­ta kyl­lä niis­tä­kin pot­tua löy­tyy.

Kirs­ti Jääs­ke­läi­nen