Tiina Puska: Teko kerrallaan paremman voinnin puolesta
Lapset ja nuoret voivat tilastojen mukaan henkisesti yhä huonommin. Syypäätä tähän on haettu milloin mistäkin, ja ehkä vahvimmin tällä hetkellä digilaitteiden ja somen haittapuolista. Eri lehdet ovatkin julkaisseet tämän vuoden aikana valtavan määrän lapsiin ja älypuhelimiin liittyviä artikkeleita, joista valtaosa sisältää uhkakuvia.
Olen itsekin siirtynyt elämässäni vaiheeseen, jossa ajattelen asioiden olleen ennen paremmin. Lapsuus 80-luvulla sisälsi hyvinvointia edistäviä asioita, joita olen yrittänyt sisällyttää myös lasteni elämään, mutta jotka vaativat 2000-luvulla huomattavasti enemmän aikuisen ponnisteluja toteutuakseen: pihaleikit eivät lähde käyntiin, ellen ole itse mukana, eikä tylsää hetkeä pääse luonnollisesti syntymään digilaitteiden syytäessä loputonta peli- tai videovirtaa lapsen ulottuville. Etenkin tylsyyden kokemuksen aikaansaaminen vaatii vanhemmalta uskomattoman määrän ponnistelua: seuraa lapsen laitteiden käyttöä yötä päivää (kirjaimellisesti: osa lapsista on etäyhteydessä kavereihin myös yöllä), keskustele, varmista, rajoita, piilota, tarjoa seuraasi, ole läsnä. Väsähdä siinä sivussa itse. Jos perheen vanhemmat ovat jo valmiiksi itse uupuneita, sairaita, riippuvaisia tai muusta syystä eivät tähän pysty, ottavat laitteet lapsen elämässä vallan yhä varhaisemmassa vaiheessa.
Silloin kun vanhemmilta loppuu puhti, varhaiskasvatus ja koulu nousevat tärkeään rooliin lapsen haasteiden tunnistamisessa ja tukemisessa. Mitä pienempi yksikkö, sitä suuremmat mahdollisuudet koulun tai päiväkodin työntekijöillä on oppia tuntemaan lapsi ja kiinnittää huomiota arjen haasteisiin. Mitä enemmän tietoa ja ymmärrystä työntekijöillä on erilaisista mahdollisista syistä käytöksen taustalla, sitä nopeammin lapsi saa oikein kohdennetun avun.
Porissa on tehty tähän liittyen tärkeitä päätöksiä: Tänä vuonna kaikki porilaisten koulujen opettajat koulutetaan ymmärtämään neuropsykiatrisia haasteita entistä paremmin, ja isojen kouluyksiköiden ohella myös pienempiä lähikouluja on Porissa säästetty: Reposaaressa päästiin elokuussa aloittamaan opiskelu rakkaassa, vanhaa kunnioittaen kunnostetussa puukoulukorttelissa ja Ahlaisten uuden monitoimitalon rakentaminen on aloitettu. Äitinä ja erityisopettajana kiitän ja tunnen ylpeyttä tehdyistä ratkaisuista: muun muassa tämän kaltaisilla teoilla lasten ja nuorten hyvinvointia on mahdollista vahvistaa, vaikka haasteita toki riittää jatkossakin.
Tiina Puska
Porin kaupunginvaltuutettu (sd.)