Posti ilmoitti jälleen isoista muutosneuvotteluista – saattaa vähentää jopa 250 työntekijää
Iiro-Matti Nieminen / STT
Posti aloittaa muutosneuvottelut, joiden arvioidaan johtavan enintään 250 työntekijän vähentämiseen. Yhtiö kertoo suunnittelevansa muutoksia osoitteettomien mainosten ja ilmaislehtien palveluihin sekä Tampereen postikeskuksen toimintaan.
Posti aikoo poistaa palveluistaan osoitteettomat mainosjakelut ja muut massapostitukset kuten ilmaislehtien jakelun ensi vuoden alusta alkaen. Nämä muutokset voivat Postin arvion mukaan johtaa enintään 130 työntekijän karsimiseen.
Posti perustelee ratkaisuja sillä, että koteihin jaettavien mainosten ja osoitteettomien ilmaislehtien määrät ovat jo pitkään vähentyneet. Mainos- ja ilmaisjakelukiellot ovat yleistyneet, ja mainonta on siirtynyt yhä enemmän digitaalisiin kanaviin.
– Meidän on keskityttävä palveluihin, jotka ovat asiakkaillemme tehokkaita ja merkityksellisiä sekä tukevat kannattavaa liiketoimintaa, sanoo Postin postipalveluiden johtaja Yrjö Eskola tiedotteessa.
Tampereen Multisillassa sijaitsevan postikeskuksen osalta Posti kertoo suunnittelevansa toiminnan uudelleenorganisointia. Yhtiö aikoo investoida uusiin postinkäsittelyä tehostaviin lajittelukoneisiin ja keskittää koneellisen postinkäsittelyn Helsinkiin.
Posti sanoo, että se haluaa parantaa Tampereen postikeskuksen kykyä vastata verkkokauppa-asiakkaiden tarpeisiin.
Tampereen postikeskuksen muutosten arvioidaan johtavan enintään 120 työntekijän vähennykseen. Lisäksi keskuksen virallinen nimi on tarkoitus vaihtaa Tampereen logistiikkakeskukseksi.
Posti ilmoitti edellisen kerran laajojen muutosneuvottelujen alkamisesta huhtikuun puolivälissä. Tuolloin alkaneet neuvottelut koskevat Posti Kuljetus Oy:n kuljetus- ja terminaalitehtävien työntekijöitä. Nämä muutosneuvottelut voivat johtaa enintään 295 työtehtävän karsimiseen.
Posti työllistää Suomessa noin 15 000 ihmistä.